22.7.  Lähtö Mersgragsista klo 14.00-17.50 saapuminen Engureen


Mikäs Mersragsissa oli leutona kesäiltana nauttia. Muutoin kyllä soi rälläkkä ja haisee kummalle. Aallonmurtaja ei jaksa edes kesyttää kaikkia maininkeja. Silja voi vähän huonosti. Raikas luoteistuuli auttaa kaikkiin vaivoihin. Vauhtia on neljä solmua. Seurataan rannikkoa Enguren niemen taa, missä yritetään ankkurointia, ekaa kertaa ”tukkiankkurilla”. Hyvin pitää, muttei ole mukavaa. Engureen siis. Lupaavaa. Ollaan tässä kahden saksalaisveneen välissä. Satamakapukin puhuu saksaa: fünf latis. Eli noin 7 euroa. Ollaan historiallisessa asuntolaivassa kiinni. Satama on aika räjähtäneen näköinen ja siksi kiintoisa. Täältä löytyi jopa muotti veneestä, jota olen ollut spaklaamassa!

 

 Enguren aallonmurtaja!

 

23.7 .Lähtö Enguresta klo 9.20-20.20 saapuminen Riikaan


Alkoi uuvuttava puskeminen läpi Riianlahden. Matkaa piti olla väylän alkuun 26.7 mailia. Siihen täytyy lisätä 10-15 lisää kryssimisten takia. Jokea ylös oli myös ehkä 4 mailia. Vielä silloinkin pärski ja vastatuuli painoi. Ensimmäisen kerran oli jopa kylmä. Sen aikaa kun hyvin purjehdittiin, tuuli oli navakka ja isoa oli reivattava. Lopussa ollaan puhki, kuin oltaisiin pidempikin reissu tehty.

Siljan ohjastamana kohti Riikaa


24.7.
 

Irtohuomioita:


Latviassa on turha etsiä 100% mehua. Vain viina on sataprosenttista, eikä ole niin pientä putiikkia, missä ei olisi kattavaa viinahyllyä. Siltikään ei huppelisia näy. Ostin makkaran, joka oli ainakin 125-prosenttisesti rasvaa. Olutta on joka lähtöön tosi hienostuneeseen makuun saakka ja niin montaa merkkiä, että maistelemista riittäisi viikkokausiksi. Hinnaltaan se on hiukan Viroa kalliimpaa, sitä kun ei paljousalennuksella löydä.

 

Engureen ei kannata tulla yöllä tai kovalla tuulella, sillä väylän syvää kohtaa ei ole aallonmurtajan sisäpuolella kunnolla merkitty. Riianlahdella oli huom. eilen myös aivan ihanaa purjehdusta, väsyneenä kirjaa vain sen rasittavimman puolen. Silja sanoi kerran iik, mutta oli urhea merinainen, vaikka aallokko paukkasi ja tuuli viuhui. Daugava-joki antoi tylyn ensivaikutelman Riikasta, muutenkin kuin ankaran vastatuulen takia. Joka rannassa on pikku satamia ja teollisuusrakennuksia. Matka keskustaan on pitkä ja moni purjehtii sen. Joki on leveä, mutta vastaan voi tulla vaikka risteilijä, rahtilaiva tai hinaaja.

 

Huvivenesatamat voivat sijaita aivan keskellä teollisuusaluetta. Tässäkin Andrejostan satamassa kolisevat ja tuuttaavat rahtijunat ja -laivat.

 

Kysyin Mersragsin satamapojalta vaihtoehtoisista satamista Riikassa. Hänen mielestään hinnasta huolimatta (mikä pelätyn 20 latin sijasta olikin vain kympin, eli noin 14 euroa) kannattaa mennä keskustan satamaan. Muuten joutuisi maksamaan taksimatkoista ja olemaan paikallisten keskuudessa. Olipa nippu ennakko-odotuksia turistista. Ensinäkin ihan varmaan nauttisimme bussimatkoista, jotka ovat vielä puoli-ilmaisia täällä. Jopa paikallisen viereen tohtisimme mennä, haluttaisi kuulla heidän aivoituksiaan. Kieli on vain niin hankala, eivätkä he ensikontaktia ota.

 

Toisaalta Rojan ”isäntäväki” piti satamaa aivan olohuoneenaan, eikä kunnioittanut yksityisyyttämme vähääkään. Kaiken huippu sattui täällä Riikassa aikaisin tänä aamuna. Ihmettelin kauheaa kolinaa. Vilkaisin ulos ja totesin vain Siljalle, että kas, merenneitohan se vain siinä. Silja luuli että uneksin, mutta kolina vain jatkui. Venäjää sujuvasti jo aamuvarhain puhuva nuori nainen oli käyttänyt tuosta noin vain uimaportaitamme. Ihan varmaan oli aiheuttanut muutaman naarmunkin Aegirin peräpeiliin pitämällä uimaportaita väärinpäin.

 

Ei naurattanut hetken päästä tämä tapaus: satamassa on kehno valvonta. Henkilökunta ei osannut englantia, kun yritin valittaa inhottavasta herätyksestämme raskaan purjehduksen päälle. Huomiseksi sain audienssin, jolloin varmasti puhun suuni puhtaaksi.

 

Andrejosta on loistavan suojainen paikka omassa altaassaan. Aisapaikkaan on helppo tulla. Mutta suihkut (kylläkin lämpimällä vedellä) ovat täälläkin konteissa ja laudat laiturissa kovin harvassa. Ja siis palvelukulttuurista ei tietoakaan. En sano sitä siksi, että sitä aina Suomestakaan löytyisi. Riikan muitakin kolmea satamaa kannattaa varmaan kokeilla. Niistä on vain ollut netissä kehnosti infoa. Täällä on monta matkan varrella tutuksi tullutta venettä. Kukapa ei lopulta päätyisi tänne. Saksalaisille tämä on vielä kohtalaisen matkan päässä, mutta Suomi kohtuuttoman kaukana. Sama pätee toisinkin päin. Silja tarjosi aivan namia lounasta ribsipaikassa. Sen jälkeen nukutti makeasti.


 

25.7.
 

Häviävällä hetkellä tuli mieleen, josko Riika olisi sen kummempi kuin nenäänsä noksauttava nuori neito, kuin taskuvarkaitaan viljelevä Barcelona tai mustalaisiaan hyljeksivä Helsinki. Ehkä merenneitoja todella yhä on olemassa ja satamassa vartiointia. Kaupunki voi olla kylmä, mutta ihmisistä tehty.

 

Hulabaloon jälkeen lopulta löytyi ymmärrystä: pieni rahallinen korvaus ja anteeksipyyntö. Merenneito paikallistettiin läheisestä veneestä. Aegirissa on kiva merenneito jo valmiiksi. Lämpeni päivä ja piirakkapuoti löytyi. Olusta ostettiin tsekkiläisen mitan mukaan. Ehkäpä muutama lasillinen myös vinkkua.


Siljan huomioita:

Riika. Tämä kaupunki näyttäytyi minulle ensimmäisen kerran vuonna 1986, jolloin vietin täällä neljä marraskuisen tihkuista päivää. Neuvostovalta piti kuria kaupungissa ja valuuttana toimi rupla. Leninin patsas hallitsi kaupunkia ja ravintoloissa (joita oli vain muutama) pöytävaraukset olisi pitänyt tehdä jo viimeistään edellisenä päivänä. Nyt tämä Riika-neitonen on pessyt kasvonsa ja jopa ehostanut ne. Leninin patsas on kaatunut ja tilalle on tullut vapautta ylistävä monumentti. Ravintoloita riittää joka kulmalle ja niissä käy tänään maksuvälineenä lati. Muutoksen tuulet ovat puhaltaneet kaupungin yli.

Pakollinen turistikortti!


26.7.
 

Siilrryttiin Pilsetas yacht clubiin. Ei tullut parannusta, kun ehkä ”omaan rauhaan”. Aallonmurtajaa ei ole ja sataman melskettä on enemmän. Hinta on 15 latia eli 20 euroa. Vartiointi kyllä pelaa, muta suihkuja ja vessoja joutuu hakemaan ison pursiseuran talon kerroksista.


27.7.
 

Riikasta löytyy turistipostikorttimainen vanhakaupunki, jonka toriterassit varmaan ylläpitävät kaupungin mainetta kalliina. Mutta se on juuri niin kallis kuin haluaa maksaa. Meille tuotti yllättäviä vaikeuksia löytää tavallinen ruokamarketti. Tietenkin kunnollinen sellainen löytyi vasta eilen illalla, kun Silja halusi ostaa vain purkillisen ruoanlaittokermaa. Sitä löytyi hölskytysmedotilla, etikettiä kun ei tavaa erkkikään.

 

Riikassa on uusi, uljas liikekeskustansa sillan toisella puolella, siis tietenkin myös joen, joka kaikkea dominoi, vaikka onkin jätetty oudolla tavalla takamaaksi. Shoppailu, muuten kuin tarpeellisten tarvikkeiden osalta, ei meitä kiinnostanut. Eivät rullaportaat tai kiiltävät pinnat. Kaupunki ei ole mitenkään ihmeellinen tai erityinen. Meluisa ja ruuhkainen kyllä, lukuunottamatta muutamia oikein viihtyisiä puistoja.

 

Suomalaisia veneilijöitä oli satamassa meidän lisäksemme kaksi. Toisessa, purjeveneessä, oli ainakin viisi polkupyörää(!), joita miehistö sotki ahkeraan. Moottoriveneessä oli vaihto käynnissä: toinen porukka suoritti menomatkan ja uusi oli aloittamassa paluutaan Turkuun..vaihto suoritettiin autolla.

 

Kas näin on Riika meitä vuoroon kastellut, vuoroon käristänyt. Annetaan vuoro raikkaille tuulille.

 

Toinen puoli purjehtimisessa on aina satamaelämä, minkä merkitys tuntuu vain kasvavan pitkien kävelyiden ja rauhattoman ympäristön keskellä. Olemme sentään voineet virkistäytyä pulahtamalla Daugavaan omilta uimaportailta. Kaupunkilaisetkin uivat, mutta joutuvat käyttämään siihen kovasti mielikuvitusta, sillä ainuttakaan julkista uimapaikkaa en nähnyt. Joen vesi on joka tapauksessa ihan nestemäistä, elikkä uimakelpoista. Paikalliset muuten purjehtivat jokeaan suurella taidolla ja hartaudella. Missään muualla sitä ei voi tehdä suhteellisen suojassa. Tuulenpuuskat voivat silti olla täällä yllättävän ankaria.

Tuulen vieminä!

 

Vaikeuksien kautta voittoon


Lähtö Riikasta 11.05-17.45 saapuminen Skulteen


Jälleen kerran tuuli kääntyy vastaiseksi lähdön hetkellä. Meri on louhikkoinen, tukka nousee pystyyn. On meillä juustonaksukelitkin, mutta kohta ovat jo naksut kastumisvaarassa. Ukkosen pojat piirittävät lopulta koko lahden. Ihmeen kaupalla ehdimme alta pois Skulteen, kun taivas aukeaa ja pasuunat soivat. Toisella puolela on suljettu (rahti)satama, toisaalla vihertää puutarhamaisema. Joki johtaa metsän siimekseen, mutta koordinaateista huolimatta olemme häviämässä kartalta.


28.7. Lähtö Skultesta 6.20-19.20 saapuminen Kuiviziin


Skulte ei ehkä vastannut kaikkia odotuksia. Uusi satama se on ja meillä pätkä laivalaituria, jossa katamaraani Nirvana ennestään taivaspaikkaansa haki. Palveluista ei ollut tietoakaan, tosin ei maksustakaan. Aamuyöllä oli maaginen täysin hiljainen ja seisova hetki. Ennen kukonlaulua olivat kyllä ensimmäiset kalastajat lähteneet. Kuuden jälkeen lähdettiin windgurun tuuliennusteiden mukaan. Alku oli lupaava, mutta tuuli loppui ennen puoltapäivää. Erilaiset surriaiset hyökkisivät kimppuumme. Oli silti upea aamu. Kuuman keskipäivän killuimme plägässä lepäillen. Siitä eteenpäin ei ollut luvassa kuin vastaista pohjatuulta. Oli ankaraa kryssiäkin käytävä, jotta bensa riittäisi perille asti. Satoikin, mutta enimmäkseen oli hyvin kuuma. Kuiviziin päästiin viime bensatilkalla aika märizinä. Perillä odotti taivaallinen illallinen ja jopa kuumat löylyt. Herran kukkarossa tässä kellutaan heinäsirkkojen sirityksessä. Tähän asti raskain legi.