13.6.

Ja perjantai. Mikä loistava päivä vesillelaskuun! Muttei uponnu. Huom. sisustan uusi, iloinen, keltainen ilme. Täällä tunnustetaan nyt kaikkea keiltaista. Listat on korjattu ja petsattu. Pinna on saanut vavasta oivan jatkokappaleen. Vantit toimivat nyt, yhtä lukuunottamatta. Sekin sai tupla CRC-käsittelyn. Minette on saanut kokoontaitettavan pyörän ja oman pelastusvenheen.

16.6.

Tänään ilmeni samanlaisia ongelmia kuin ikänsä sellissä asuneella leijonalla, jonka portti äkkiä avataan.
Oli jäljellä paljon (yhä) uupumusta venenhinkkausduuneista (joilla ei ole tekemistä Minetten kanssa). Ja asenteen muuttuminen rennommaksi ei käy sormea naksauttamalla.
Mutta tapasin tänään enkelin.
Sain neuvoteltua peräti kuukauden purjehduksesta, josta pojat tulee viikoksi mukaan.
Olen siivonnut ahkerasti. Eilen poikain kanssa kokeiltu kumivene tulee mukaan jokseenkin kelvolliseksi todistettuna.
Päätin jättää akun ja kylmälaatikon maihin. Menen vielä kotiin yöksi. Se muuten sijaitsee nykyään vain kilsan päässä satamasta, ja sinne pääsee tarvittaessa jokea pitkin myös kumiveneellä.

17.6.

Lähtö 10.30.

Aamu antoi luvan jopa fokan teippaukseen, vaikka alussa näytti nuhruiselta. Matalapaine pyöräytti tuulta Pohjan lahdella, jotta pääsi jopa itätuuleen hetkeksi purjehtimaan.
Tammisaaressa alkoi taas sataa. Ostin aika paljon (20l.) bensaa ja pieniä täydennyksiä. Satamassa, kuin kysyin säästä, löivät Vestiksen kouraan (paikallislehti).
Navigointi oli nautintoa uudella merikortilla. Edellinen oli 20 v. vanha. Täytyi seistä paljon, kun kumivene peitti näkyvyyden. Se toimii osin purjeena, joten varsinaisessa purjehduksessa täytynee jotenkin hinata. Fillarin saa myös sisään.
Konettelulla vastatuuleen täytyy Mulania pitää kohtuullisena suorituksena. Täällä käy tavanomainen pyöritys. Köyttä ei olisi saanut mitenkään kiinni ilman boksista löytynyttä teräshakaa.





18.6.

Mulan pitää pintansa. Kapea kohta, johon juuri ja juuri pääsee lounaista pakoon, on hyvin herkkä tuulensuunnan muutoksille. Joten ensimmäinen poks noin kolmelta. Tuleehan siitä lopulta lähtö, kun kylkikin alkaa olla vaarassa, ja kumivenen toimii purjeena.
Olen Hangossa viideltä aamulla. Rahan toivossa (tulihan sitä) olin. Mp-3 soitin yllättäen ilmoittaa akkunsa (käsittämätöntä) olevan lopussa. On vakaa aikomus olla jäämättä Hankoon, mutta olen jälleen tosi uupunut. Siihen auttavat vähitellen kylän ylellisyydet: sauna, olut, valmis ruoka ja musiikki. Uhattu matalapaine ei taida ennusteista huolimatta lainkaa yltää tänne. Poden varmaan tyypillistä purjehduksen ensipäivän kriisiä. Mutta ihana on ihanaa ja stressi liukenee.
Varustamisen loppumaton lista on sekin vai unohdettava. Tulkoon aurinkopäivät jossain rannalla, jolloin voi rentona askarrella. Nyt reagoi vielä selkä kaikkeen liikaan yrittämiseen.
Ja - valokuvauskeikkahan tää on - olen iloinen, kun paikallisesta liikkeestä löytyy edullinen muistikortti. Akku ainakin maksaa.
Hyvä tekosyy jäädä lataamaan akkuja. Väsyneenä pienetkin toimet tuntuvat vuoren korkuiselta.

19.6.

5.30 loistolänsituulen matkaan.
Fokan nostin menee ristiin ison kanssa. Kakkosfokan ratsastajat täytyy lisäksi laittaa epäloogisesti, jotta purje nousisi. Muuten mennään kovaa, tuuli aina piristyy empimisen jälkeen. Tolkuttoman pitkä matka alkaa oudoksuttaa vasta, kun vahinko on jo tapahtunut. Ensimmäinen näkyviin tullut maa ei ollutkaan Hiiumaa, vaan Paldiski! Jo toinen vikatikki sinne, viimeksi luultiin että se olisi Tallinna. Tulee 20 mailia ylimäärästä. Olen vähällä luovuttaa, kään P: hen, mutta jatkan sittenkin, kun niin v. tuttaa. Vastatuuleen koneella. Ja päättämättömyys jatkuu. Jos sittenkin menisi Osmussaareen. Vaan kun ei enää jaksa. Eikä jaksanu enää viimestä viittä mailia väylän lähtöpisteeseen. Tulikin valittua oikopolku Dirhamiin johtavalle väylälle. Vaan ei ollut D, vaan joku täysin autiolta näyttävä NL ajan rapistunut laituri (mut ei jaksa enää neukkuromantiikka iskeä). Ankkuri tarttuu vasta, luultavasti tartuttuaan metalliromuun. Saakohan enää irti.
Melko kypsää turhaa ittensä väsyttämistä. Eka virhe oli olla tarkistamatta koordinaatteja alkuperäiskartasta, kun otin Hessulta kopioita. Toinen virhe oli olla tarkistamatta matkalla sijaintiaan.

20.6. juhannusaatto

Növa

Hyvää kansainvälistä puolitotuuksien päivää:

1. Hyvin valmisteltu matka on puoliksi tehty

2. Autio satama...

parakit eivät ole parakkeja eivätkä tyhjillään. On kalastajavene, ainakin yksi.

3. Taas soratietä...

valita sitä, vaikka kitka on paljon pahempi paikallisella öljysoralla.

4. Rahalla saa ja valuutalla

- sain polkea maakunnan ympäri löytääkseni vaihtopaikan.

21.6.

5. Vesirajassa kovalla hiekalla voi mukavasti pyöräillä.

- muttei täkäläisellä hiedalla

6. Dirhamissa on paljon suomalaisia ja mahtavat juhannusjuhlat

- en nähnyt yhtään suomenlippua, eikä satamassa ollut muuta juhlimista kuin bensa-asema.

7. Osmussaari on melkein mantereessa kiinni, kumivenematkan päässä.

- näyttää siltä kartalta, todellisuudessa saari häämöttää kaukana.

Kierrettyäni kilometrikaupalla loputtomia hietikkoja en tavannut ainuttakaan ihmistä. Mitä he odottavat? Vuosisadan kesääkö? Sain yöllä melkoiset rommihurmiot. Soitin toimi kovan säätämisen jälkeen lopulta niin kuin pitikin. Sain nippa nappa notskin syttymään yhdellä tikkuaskilla sateen jälkeen. Pitikin mut lämpimänä pitkälle aamuyöhön. Tuli kaunis auringonlasku.
Peitin lopulta notskin hiekalla. Jalat kaivoin hiilloksen alle ja potkimalla hiekkaa säätelin sopivaa lämpötilaa. Paluumatkalla hentoinen männikkö loi hallusinatorisen holvin. Musiikki soi repussa.
Yhdellä pihalla soi oma musiikkinsa. Kaksi naista ja ukko, joka osoittautui merimieheksi. Kommunikointi onnistui tyydyttävästi, vaikkeivät olleet suomitaitoisia. Akat lopulta kyllästyivät muhun ja heittivät portista ulos. Mitäs tarjosivat votkaa. Ukko tuli vielä käymään veneelläkin. Sitten iski tajuttomuus. Seuraava havainto kellosta oli 15.30. En ollut oikein ilahtunut vierailusta puolustuskyvyttömässä tilassa. Olisin voinut tulla ryöstetyksi, ja olisin sen ansainnut. En edes pysynyt laskuissa, paljonko rahaa lompakossa pitäisi olla.
Kävin vielä notskipaikalla kadonnutta mukia turhaan hakemassa. Kävely oli tuskaista. Akat olivat yöllä tuumineet, että kuinka olen liikkeellä shortseissa. Tuumivat, että merimees, kestää mitä vaan. Niinpä. Jalat olivat sittenkin aivan turrat vielä aamulla, mutteivät nuotiolla istumisesta.
Onnistuin nyt laittamaan oikeaa ruokaa. Täällä käy melkoinen maininki ja hieroo venettä laituria vasten.

22.6.

Heräsin optimistisena tähän päivään. Olin selvinnyt juhannuksesta hengissä. Olin löytänyt mukavan sataman (vaikka vahingon kautta), ja ilmaisen; turhaan kulunut bensa oli äkkiä korvattu. Lähdin kuuden maissa jo matkaan aamun loivaan tuulen. Dirhami, joka sekin tuntui nyt mukavalta vanhoine mäntyineen, tarjosi tankkausta ja olutta. Navigoinnissa GPS ei ollut kuin suuntaa antava.
Nyt oli kaikki tarpeellinen, lisää vettäkin. Edessä "kotimatkan" alku.
Mutta ensin Osmussaari , Odinsholm, (tai jotain sinnepäin).
Dirhamin satamakapteenin mukaan olisi tuulta lähipäivinä 7 m/s hieman vaihtelevasta suunnasta, ja että löunasatama olisi suositeltava. Mutta kuin oli yltyvä löuna, se seitsemänkin riitti nostattamaan äkkiä jyrkkiä aaltoja ja isoja maininkeja. Inhottavaa kiertää saarta tuulen puolelta. Kone määki ja muutama ämpärillinen niskaan märkää tavaraa. Mahdollinen lounaissatama ei hahmottunut, enkä missään tapauksessa uskaltanut lähestyä tuulen puolelta. Lopulta raidallinen majakka pelasti piinasta ja pääsi myötikseen.
Osittaisen tuulensuojan puolellekin tuuli kiersi, hylkyrannassa ja sen ympärillä oli jyrkät rannat. Tässä oli syvää, mutta jo seuraavan niemennöpykän takaa löytyi oikea kivitarha. Kiertäessäni niitä näin kalastuspaatin lähtevän rannasta. Sinne. Turistit pällisteli rannalla, kunnes tuli trraktorikyyti. Lähestyin supervarovasti rantaa niemen taa, joka antoi saaren parhaimman suojan mainingeilta. Jälleen tuimaksi yltyvää tuulta se ei voi estää. Koukkukaan ei hallunnut tarttua hiekkaan. Se teki itsestään pallon keräämällä levää. Lopulta tarttui kuitenkin. Vene ihan vapisee tuulesta, vaikkei pahemmin keinuta. Täytyi Odinin vähän panna vastaankin, eikö?
13.00 perillä.
Lipun repaleindeksi kertoo jumalten raivosta.
Saaressa on jotain samaa kuin Jurmossa, mutta kivet, joista saari koostuu, ovat täällä Odinin luita. Odin on haudattu lampeen, josta kylmä silmä öisin tuijottaa. Venäläisillä kasarmin raunioilla kummittelee vartiomies ilman päätä. Vanhan ruotsalaisen hautausmaan rautaristi kirskuu joka kerta, kun saaren kurkipariskunta lentää yli.
Vene oli jo hyvää vauhtia luisumassa helvettiin, kun palasin kävelyltäni. Sitten tein jotain tosi sairasta: menin tahallani etsimään kiviä, jotta saisin ankkurin jossain pitämään. Ajoin 50 m päähän rannasta, tämä kun ei tarvitse kuin vähän räkää kelluakseen. Kumiveneparka on taas parka. Nyt olen kuin ankkalammessa, eri asia kauanko kolisematta. Mutta pienempi paha kuin olla helvetin lieskojen vapaasti riepoteltavissa.

23.8.

Tuuli on äkikiä sse. "Satama" käy huonoksi, mutta käyn kaiken uhallakin vielä kävelyllä. Saari tulee nähtyä, muttei hajuakaan kunnon satamasta. Saari on merkitty pikkuisin kyltein kuin jokin luonnonpuisto, miksi se kai on tehtykin. Toisaalta kiva että joku saaresta huolehtii. Melkein informatiiviset kyltit osoittivat aina satamaan. Lopulta nuoli vain kääntyi toiseen suuntaan (?!)
Missä virallinen satama?
Löuna-satama on se missä Minettekin, hiekkarannalla pari laudanpätkää vastaanottamassa turisteja. Kalastusta harrastaville on saaressa oma toimisto. Sotaleikeistä muistuttavat näkyvästi luontoäidin huomaansa ottamat parakit. Meri oli villisti muovannut rantapenkereitä. Aamuvarhaisella löytyi kummallinen kivettyneiden lampaiden niitty. Ne kyllä heräilivät, kun kävelin ohi, kuin myös kurkipariskunta, jota en ikinä voinut olla häiritsemättä. Löytyi jotain hämärää sorttia härkiäkin, jotka eivät onneksi punaisesta takistani härnääntyneet.
Ehdittyäni takaisin veneelle, kolisi se jo pahoin. Pääsin kuitenkin turvallisesti rantakivikoiden ohi, jotka osoittivat ulapalle. Voi Minetteä, joka ei halua painua myötikseen pelkällä isolla. Käynnistän koneen, mutta vaihteisto laukeaa (luulin). Kun vauhtiin pääsi, oli meno muikeaa. 7,2 solmua ennätys. Sitten tuli stop. Pinnan kiinnike, paksu messinkiosa, otti ja murtui. Pinna jäi käteen!
Pani jo miettimään, josko kutsuisi jälleen Eestin meripoikia hätiin. Tuuli yltyi yhä. Yritin käyttää mielikuvitustani ja puuttuvia asentajan taipumuksiani, kunnes sain vahvan rautalangan pätkän avulla hätäpinnaksi asennettua laatikosta löytyneen vanttiruuvin. Iso oli laskettava. Tykkifokalla oli pirun vaikeaa superraskaan virityksen avulla ohjata mahtavassa mainingissa. Taistele, taistele vuoria vastaan! Olin juuri edellisenä iltana lukenut broachaamisesta Clare Francisin kirjasta (joss pallon ympäri kilpapurjehditaan), kun alituisena kiursanani broachaaminen nyt oli. Tarkoittaa siis hallinnan menettämistä, kun kova tuuli ja iso aalto pakottaa keulan ylös tuuleen. Silloin fokka tulee "yli". Voihan myötiksessä täysillä purjeilla tulla vahinkojiippikin, eli puomi lähtee omille teilleen, mikä kovassa tuulessa voi tietää koko takilan menettämistä. Mulla ei ollut suoranaista hätää, vaikka takaisin oikeaan kurssiin pääsemisessä oli toisinaan täysi työ.
Aivan keskellä Suomenlahtea kuului tsonk, ja saatoin vain katsoa kumiveneen karkumatkaa. Mikä helpotus. Kohta tuli vettä taivaan täydeltä. Sitten kirkastui kokonaan luojan taivas. Olin yhtä kaikki asianmukaisesti uitettu. Rystyset verta valuen "pinnan" pitämisestä lähestyin Hangon rastia. Kokeiltuani kerran isoa, saatoin yrittää samaa uudelleen vasta lahden toisella puolella. Onneksi tuulta riitti, leppoisemmin Hangon suulla. Veteen piirretyltä koordinaatilta tuskin kaupunkia näkyy, vaivoin kymmenen mailin päästä.
Rannassa alkoi sitten pesulamainen kamojen kuivaus. Livahdin saunaan. Olin onnistunut murtamaan pesutilojen koodin. Sluibaileminen maksamatta ei kuitenkaan onnistunut, tomera tyttö minut laskuineen löysi.

24.6.

Pakollisessa Hanko-päivässä on puolensa. Ainahan täällä eletään paksusti ja saunotaan aina jos tulee vilu. Rahaa vain palaa.
Löysin metallipajan syrjäiseltä takapihalta. Ukko teki hetimiten hienon peräsimen osan rosteriteräksestä. Pakko taas viitata Francisin kirjaan, missä manattiin messinkisiä osia.
Erikoinen potkuriukkokin löytyi, jonka kissaan tutustuin, annettu vispilä vain oli väärä. Uuden hinta Tammisaarest selvisi: liikaa. Eli tilanne on tyypillinen täällä: vahdataan ja pelätään tuulia.. Olisi arveluttavaa yrittää tällä kömpelyksellä lähtöä länsituulten matkaan suoraan vastaiseen. Sittenkin päätyisi itään. Jo toistamiseen ennusteet lupas sadetta, täällä kävi vain navakka tuuli. Kamat kuivus. Sisällä oli pitkään äitelä makean chilikastikkeen döfis, kun kaikessa viisaudessani tungin sen poksumaan matkan ajaksi liedentakaiseen lokeroon. Chilipullo voi myös äityä torpedoksi ja tuhota kaljatölkkejä, mitä jonkin vendan aikana myös sattui.

25.6.

Heti aamusta oli selvää, ettei potkuria Hangosta löydy.
Potkuri putosi muuten varmaan osuttuaan kumiveneeseen Osmussaaren luona. Samassa oli kumiveneen kiinnitys jo puoliksi rikki.
Eräs tiukkaan sävyyn yksityiskohtia tivaava Helsinkiläisliikkeen edustaja omaa tuhansia propelleja, joista se oikea varmaan löytyy.
Oli selvää, että nyt oli aika kerätä rohkeutensa ja lähteä. Aikoinan Marlenella onnistui lähtö helposti poijusta suoraan (keula tuuleen) purjeet nostamalla. Turhaan epäilin Minettenkään kykyjä; täydessä purjevarustuksessa lähtö oli, naapurin folkkaristien toivotellessa hyvää matkaa, suorastaan ärhäkkä. Tuuli oli vielä kohtuullinen satamassa, mutta pian oli aika tiputtaa rättejä. Teippaamani kakkosfokka oli säälittävässä tilassa. Tuuli hakkasi vastaan, alkoi kypsyä ajatus kääntää kelkkansa ja lähteäkin itään. Hyvien perusteiden lista sen kuin kasvoi:
se fokka
loputtomat navakat länsituulet
voisi pitää bileet Helsingissä
tavat nettiheilan Kotkassa
Eikä itäinen saaristo suinkaan täysin tutkittu ole. Kotkasta Haminaan aivan uutta.
Otin aikalisän Mulanilla. Myötikseen tuli lentolähtö. Yksi ison latta pitää pelastaa putoamasta ja paikata pikku reikä. 5-6 solmun vauhdilla pääsee parissa tunnissa Trelänningille. Moottoriveneilijäukko auttaa saamaan tiukassa olevan ankkurin ylös. Luulee että minulla on hätä ja jää kyttäämään. Sanon, että anno jo olla.
Rantautumisen valmisteluissa iso käyttäytyy kuin villivarsa. Ei sitä voi noin vain kiristää tai löysätä. Heti se "kaivaa tuulta". Latta katoaa sittenkin. Täällä on kohtuullinen suoja, muttei ihanteellisessa kulmassa ankkuri.
Muuten, kesä ei ole kuumennut. Tuskin ainakaan viikkoon on 20 astetta ylittynyt. Öisin taas mulla on ollut takki ja housut päällä makuupussin lisäksi.

26.6.

Tästä päivästä tuleekin lämpimämpi. Tuuli lepää. Otan rennosti ja ankkuroin Granskärin taakse kahdille. Uin tuohon kiellettyyn saareen kamera joten kuten vesitiiviisti pakattuna. Kuvaussaalis jää laihaksi. Vesi on hyytävää, ehkä 12-asteista. Sinilevää ei kuulemma ole, kuin pikkasen Ahvenanmaalla, eikä ihme. Tuuli on kohtuullinen koko päivän, vauhtia pelkällä isolla 3-5 s. Saavun päämäärään Ö. Käldholmille viiden maissa. Ankkuri pitää toisella yrittämällä.

27.6.

Yö käynnistyy täysin normaalilla kirjopesuohjelmalla. Linkoaminen ei vain saa minua uneen. Lähdenki ennen kuutta, ja kun olen jo Porkkalani ylittänyt, ensimmäiset vasta lähtevät täältä.
Ajattelen ankkuroitua Brokholman edustalle, pääsenkin "ilmaiseksi" maihin tosi helppoon rantaan. Tosi tutunoloinen paikka tässä Järvön vieressä. Tuuli on samantapainen kuin eilen. Fokasta on kyllä apua. Tirsojen jälkeen jatkuu namupurjehdus. Uhkaavat pilvetkin siirtyvät Stadilaisten niskaan. Alan miettiä, mihin veneen saisi. Katajaluodon kohdalla äkkiä ohjaus pettää. Purjeiden avulla yksin en pysty paljon tekemään. Viimein saan kunnolla piihin, jolloin näyttää siltä, että ajautuisin kauemmas uhkaavana odottavista Katajaluodon kivistä. Mutta tilanne on niin vakava, että olen jo näppäillyt (ajoittain toimivaan) kännykkään 112. Silloin Pelle Peloton oivaltaa: jälleen yksi pultti kiristettävää peräsimen kiinnityksessä.
Taas mennään. Kierrän Sandekan. Ukkonen näyttää tulevan, sade, mutta meneekin ohi. Tuo silti navakoituvan tuulen. Sen avulla teen ihmekryssit Villingin kanavaan ja purjehdin koko matkan Sarvaston sataman perimmäiseen nurkkaan!
Paikka on täysin muuttunut vuosien varrella. On pirun ahdasta. Vesiskootterilainaamon pojat aivottomasti päristelevät. Teen erikoisen kiinnityksen rantaan. On kivillä, mutta ilman pärinäpoikia olisi kaupungin suojaisin paikka. Jätän veneen puolilevottomin mielin.

28.6.

Peräsimen halkaisujuhla Sarvastonlahden suojaisassa poukamassa. Kiittää vieraanvaraisuudesta. Toivottaa turvallista jatkomatkaa myötätuulessa Tarja-systeri
mukana myös Mazhar, Petu, Pekka ja Mökä

30.6.

Mökä lainaa ystävällisesti itäisen Suomenlahden merikortit.
Venhe siirtyi puolilevottomilta kiviltä puolilevottomaan laituriin, jossa moottoriveneilijät kävivät tyhjentämässä paskavetensä. Nimipäivän vietto oli enempi lähinnä skipattu. Kävin vanhana hylynryöstäjänä tosin tarkistamassa Hevossalmessa, josko näkyisi lehdessä mainittua haaksirikkoutunutta purtta. Vaan ei.
Illalla vihdoin ryhdistäydyin (eilen) ja punkesin viereisen moottoriveneen kannelta vauhtia polkie matkaan yhden kryssiliikkeen ryhdittämänä. Tuli varmaan historian lyhin päivämatka Jollaksen puolen laituriin; hassu veneetön laituri ihanteellisella paikalla, lähellä tenniskenttää. Aika hyvin nukutun (tosin kylmän) yön jälkeen säntäsin potkurin hankintaan aamukuudelta. Mummi ystävällisesti lainasi autoa, jolla suoritin roudailun (motti mukana) lentokentän takamaastoon. Onnistui! Iltapäiväpurjehdus isosysterin kanssa Vuosaaren Uutelaan. Sadekuuron saamme ja heikot, oikukkaat tuulet. Epäpurjehtijamaisesti käytämme "uutta" roottoria apuna. Rannalla käy melkoinen ärvellys. Aika urbaania touhua, saaristomaisemista huolimatta.
Etäisyyttä puberteettiörveltämöön vain yksi niemi.
- Oletkos joskus itse ollut nuori?
- En sitten ikinä.
Ja toisen niemen takana aikuisten leikkiä:
rakennettu kokonainen Costa del Sol. Miltähän tuntuu rommirusina talvella?

1.7.

Ilma on yleisesti ottaen lämmennyt, mutta myös kosteus lisääntynyt. Onnistuin saamaan jopa meetvurstin pilaantumaan. Örvelössä nukuin viileässä ja kosteassa huonosti, ja aloitin potkuroinnin ennen kuutta. Parin tunnin päästä olin koluamassa Kaunissaaren edustan saaria turhaan: kaikki varattuja, yksi linnuille. Seuraavaksi lähestyin Pirttisaaren kylkiäisiä. Tämä lienee Halsholmen, johon rantauduin. Täälläkin on mökki, mutten jaksa heti lähteä. Aamupalansyöntisaari oli taas NJK:n valtaama. Pilssi alkaa haista jo nyt. Pirteälle miehistölle tekemistä.
Tuuli on olematon. Tuli sade ja uni. Lihapullien jälkeen kävin vielä pikku ulkosaaressa, joka kuitenkin oli taas lintualuetta. Sain kuitenkin kuvia. Selkeni ja lämpeni. Musiikki pullisti purjeet ja alkoi onnistunut veisaus aina muumisaarelle asti! Otin poikkeuksellisesti tämän kirjan mukaan, että voin kirjoittaa Tove Jansssonin pöydällä! Tämä on Klovharu.Olin saunassa alakerran kolossa. Aion jäädä mökkiin yöksikin katsomaan, mitä fiiliksiä se tuo tullessaan.

2.7.

Aika jättää pikku hiljaa muumit ja äkäiset tiirat.
Ja joutsen pesäänsä hautomaan. Hivuttaudun heikossa tuulessa Kummelskärille. Lounastan. Luovun saaren kuvaamisesta, kun alkuasukkaat näyttävät uhkaavilta heiluvine eväslaukkuineen ja ongenvapoineen. Tuulikin on virinnyt. Mutta mitä pidemmälle pääsen, sitä uneliaammaksi käyn. Olen tullut oikoreittiä takaisin väylille, mutta hukkaan merkit ulkoväylästä, jolloin on pakko mennä saaristoon, pohoiseen. Tuuli lopahtelee välillä ja käy vastaan. Ja minä lopahdan ankkuriin Brokholmenin eteen. Sitten tulee kerrassaan kuuma.
Piti tulla sateita. Ja tuli.
Melko viattoman näköinen ukkospilvi tuo tullessaan hirmu mylläkän Mössholmenin käännöksen jälkeen. Sataa kissoja ja pienempiä nisäkkäitä. Kaikesta huolimatta yritän kuvata. Lopulta jennu broachaa ja lasken kaiken alas. Ajelen saaren (kai Korsholm) taakse ankkuriin. Kapyysissa on pian kahvintuoksua, melko kuivaa ja mukavaa. Auringon tultua esiin päätän lähestyä Loviisaa edes pätkän verran. Paljastuu, että vain tuurilla olen ukkospuuskan aikana pujotellut kivien välistä ankkuripaikalle, sillä nyt kolisee parikin kertaa. Pääsen maihin Furuholmiin, ja kun köydet ovat kiinni, alkaakin tuuli puhaltaa (idästä kääntyen) pohjoisesta ja kovaa. Taas valuvat kasvot, taas epämääräistä väylää pitkin, kunnes vielä bensakin loppuu. Alkaa tankkaus lennossa. Ankkuri putoaa nyt Hamnholmenin taa. Ei ole enää tuuriakaan matkassa.



3.7.

Aamu on lempeä ja kamat kuivuvat. Pistäydyn Hamnholmenissa. Alkaa komea jennukeli, joka kiidättää Boistöhön asti, jossa lounastan. Naurinkokin pistäytyy. Sateet näkyvät aivan idässä. Genua käy tuulensa rajoilla, mutta luoteistuuli ei rankaise. Kääntyy liki pohjoiseen. Porkkalan selkiä vastaava matka ainakin jo takana (14.00 mennessä). Jopa Kotka on tänään mahdollinen.
Mutta lounastuuli ei ala, niinkuin eilen, vaan lounaani puri loputkin tuulesta. Edes Kaunissaari ei tänään onnistu. Jään heinäsaareen, jonka edustalla on hirveä pyydyshässäkkä. Ranta on hirmu syvä.
Alkaa tuulen arvonta. Täällä on muhkat näkymät: leijailevia ja puolileijailevia saaria juoksevassa hopeassa ja näkymät Suursaareen saakka. Kurkussa vähän tuntuu. Flunssantorjuntaan rommia. Tappiolistalla: aurinkolasit, muki. Eivät kestäneet edes menomatkaa. Hankintalistalla: Marinol.

4.7.

Ei tule kolinoita, johtuen osin kallionkoloon sopivasti juuttuneesta köydestä. Lopulta aamulla virinnyt tuuli taas tasoittaa maininkeja mereltä. Aamulla saa vähän nukutuksikin, ja on kiva herätä lämpimään tuulahdukseen, vaikka vähän flunssaisena. Osin purjeilla, osin koneella Kaunissaaren hankalaa, huonosti merkittyä väylää. Saari on kivineen kuin mikä tahansa Viron saari. Geologiaa: täälläpäin rannat ovat laakeita ja graniittia, tietenkin myös pinnan alla loivia, mikä vaikeuttaa rantautumista. Punaisempaa kuin Tammisaaressa, muttei samaa sävyä kuin Ahvenanmaalla. 12 pintaan täällä.
Kaunissaari on lähes museoinut itsensä hengiltä. Saavuttamatta kuitenkaan Bornholmilaista kliimaksia, missä joka paikassa on galleria ja kukkapenkki, ja jokainen on joko runoilija tai kuvanveistäjä. Satamamaksu on kohtuullinen 10 eunukkia, joka sisältää kaiken paitsi saunaa. Loput onkin sitten liki tuplahinnoissa. Juuston hinnoista saan halvauksen.
Taidan olla jonkinlaisessa kuumeessa, jo parin kilometrin kävely leirintäalueelle on liikaa. Tyydyn desimaaleihin ja yritän toipua. Satama alkaa olla tupaten täynnä. Huomenna onkin jonkinlainen saarelaisten päivä.

5.7.

Onneksi kyläjuhliin ei ole pakko osalllistua. Uinun taas pitkään. Verta tulee nenästä. Kykenen kuitenkin tekemään sen kävelyreissun paikkaan, missä ei paljon nähtävää ole.
Pohjoinen puhuu. Ja tekee parhaansa estääkseen Kotkaan pääsyn. Pääsen kuitenkin potkuroimalla Vehkaluodon edustalle liki tuulensuojaan ankkuriin. Kotkan redillä siis. Koitin myös säästää viime tippoja bensaa olemalla tekemättä matkaa vaikkapa Lehmän taa.

6.7.

Sapokan satama 9.20.
Minette käy läpi melkoisen pesun ennen saapumistaan vieraslaituriin.
Heila X ei osoita sanottavampaa kiinnostusta, vaan jättää tänäänkin tulematta.
Itse satama on o.k., ja sauna mainio. Käyn siellä pariin otteeseen. Sadekuuroja on melko lailla. Illalla alan olla melko toipunut flunssasta. Löydän oikopolun lähimpään markettiin ja bensikseen. Vastuuntuntoisesti kannan heti 10 l. bensaa ja liki saman verran olutta veneeseen, ennen kapakkareissua.
Kotkan yöelämä on perin laimeaa ja kapakoita aika vähän. Ja ainakaan olemattoman hintaeron takia ei kannata lähteä kunnon olutbaarista kansanräkälään. On toki sunnuntai-ilta, mutta ei anna anteeksi kaikkea. Näin TV: n sään. Sen mukaan vilpo sää on tullut jäädäkseen, ja keskiviikkona alkaa lounainen. Alin ennustettu päivälämpötila Suomessa 8 astetta! Aika eri mitä englantilainen täti kertoo lukemassani kirjassa Suomesta vuonna 1896.

7.7.

Kaupunki syö aina merimiehen kaikki rahat. Niin nytkin. Eipä silti, veneessä on nyt kaikkea. Lähtö 12.00. Tapahtuu lehmäytyminen. Ei helppo, sillä saari on kuin muutkin täkäläiset. Tuuli arpoo taas, ja että alkaakin puhaltaa etelästä, on yllätys. Uusia sääennustuksia en ole saanut, mutta olen aika ihmeissäni, mitä nyt tekisi.
Nämä neiti X- jutut ovat erikoisia. Näköjään aina täytyy olla jokin kuvatus, jota kohden suunnistaa. Mutta nettiversio on oma lukunsa: mistä sitä tietää onko verkossa frigidi, tai vaikkapa wallabi.
Päivä on aavistuksen lämpimämpi kuin eilinen, mutta aurinko peittyy jonkinlaiseen puuroon.
Ja kuinkas sitten kävikään: motivaatio oli tipotiessään ja virta loppu. Kun puhalsi vähän enemmän, siirryin Lehmän taa ankkuriin. Ja uni tuli, vaikka olin hirmu suositun väylän vieressä. Siitä oikaisee vesibussikin, keskeltä kiviä. Uusin voimin jatkoin matkaa seitsemän jälkeen. Oli tyyni. Typerästi kuvittelin pääseväni Rankkiin, mutta eihän Bogaskäriinkään pääse.
Tuli siis pidempi reissu. Voihan sitä miettiä, kannattaako bensaa käryttää. Mutta viimeinen tilaisuus kuitenkin haikailla näitä itäisimpiä saaria. Tulin siis Vahakarille 21.30. Taas lintujenpalvontasaari. Ei silti paljon kuvattavaa, paitsi maisemista. Tuikkua en saarelta löytänyt, siksi jää vahvistamatta sijainti. On luvattu yöksi 12 m/s koillisesta. Jos sellaista tuulta on huomenna, on se käytettävä. Olen ankkurissa saaren takana. GPS:n mielestä tämä on Kolseli. Auringonlaskusta tulee taianomainen (vaikka niitä olisikin nähty). Suursaari on niin lähellä, että näkee, millä kukkulalla on tuikku.
Tuulten mukaan eläminen on hyvin, hyvin romanttista. Mutta kun sitten sopeutuu parhaansa mukaan ja suunnittelee reitit uusiksi, tuulihan ottaa ja kääntyy taas. Myöskin kesä, jonka jonkun todennäköisyyden mukaan tulisi joskus kääntyä helteiseksi ja suosia itätuulia, käyttäytyy kuin pahinkin kakara.
Ja kai mun nytkin täytyy laittaa herätys 4.00, jotta ikuna pääsisi kotio. Ja mikä siellä odottaa: tietokone. Halleluja.



8.7.

7.30-11.30

Koillistuuli kutsuu. Neljän tunnin myötiskiikuttelun jälkeen Mustaviirillä. Vesi on lämmennyt mukavasti. Saari osoittautuu valokuvausmielessä paratiisiksi. Kiinnittäytyminen ei tahdo pitkien säätöjenkään jälkeen onnistua. Kiviä on joka puolella. Saan makkarat paistettua. Välittämättä vähääkään tavanomaisista kieltotauluista, alan silti pähkäillä, luvatun lounaistuulen vuoksi, josko sitä lähtis vielä.
Genoa tekeytyy spinnuksi ja taas mennään. Tuuli on heikko, mutta ajoittain mennään kovaa, kun ei ole aalloista vastusta. Koko päivän näkyy ydinreaktori, ja jukeboxiaivoni käynnnistävät automaattisesti Juicen ydinvoimalabiisin yhä uudestaan. Saadaan se pois silmistä, mutta tuuli loppuu Skarven Raconin käännöksellä Orregrundin jälkeen. Yritän uskoa, että nämä olisivat Grillkobbarna, mutta jokin saa taas epäilemään. Joka tapauksessa, kiinni on aika hyvin, mutta se lounainen?
Tämäkin saari on kaunis, saalla muistomerkki joillekin, jotaka 50 vuotta sitten täällä tai merellä kuolivat. Siis malja heille.
Tänään olen saanut enemmän hyviä kuvia kuin koko reissulla ennen tätä.
Vain yksi ilmansuunnista on varma: Lou Nainen, joka pitää pintansa, muttei koskaan anna, kun pyytää.

9.7. 10-12

Ämmärukan viereen yhdelle Furuholmista. Alkoi Lou. Pärskyi Lou. Ehkä ensi kertaa tällä matkalla klassinen 2x keulakiinnitys mäntyihin. Tähän asti männyt ovat olleet liian kaukana tai puuttuneet, eikä ole kuin yksi, pitkä keulaköysi.
Ei se tuuli niin kova ole, mutta vastainen kumminkin. Nyt olen sisäväylän suulla ja ehkä 3-4 tunnin päässä muumisaaresta. Saas nähä.
Kapu on tehnyt viisaasti järjestäessään matkat lyhyempiin pätkiin. Näin miehistö pysyy virkeänä. Ainakin luulisi. Kuoppaiset yöt teettävät univelkaa.
Komea saari tämäkin. Geologisia havaintoja (osaII): graniitti on vaihtumassa läntisempään tuttuun harmaaseen. Saaren kivet ovat erikoisia, joskus jalokivimäisiä. Saaren toisella puolella löydän todistuskappaleen, että kävin täällä jo menomatkalla! Jonkun unohtunut takki ikuisesti kuivuu puun oksalla. Tämä on se saari, josta toinen ukkospuuskista hääti. Silloin sisäväyläkin on tuttu: älköön merimies koskaan menkö sisäväylille, sieltä saa vain kuollettavia tauteja. Siellä ovat vain maan katalat houkutukset. Vaikka me (meren heimo) joudummekin havahtumaan sinileväiseen todellisuuteemme.

Ja kun tulet myöhästelevillä junillasi kuvitteelliseen paikkaan
olet melkein totta
ja minä lippuineni vasten tuulta

Kuinka todistaa olevansa kädetön
ilman korvia kuulla sinut sanovan:
täällä, ylläsi ja allasi
kaikkina kivinä ja aurinkoina

Suomen viimeiset erämaat löytyvät pienten saarten koskemattomista sisäosista!
Soleao
-jos senkin suloiseksi saa on Estrella Morente
ja koko miehistö hiljaa puhaltelee makuupussista karanneita untuvia.

10.7.

Epämiellyttävä herätys aikaisin aamulla. Kuuluu naps väärästä päästä. Ja hetken outo rauha. En kuitenkaan heti reagoi, ja pam. Naps oli ankkuri sanonut irrotessaan. Tuuli pääsi nyt niemen takaa puhaltamaan. Liukkaalla kalliolla köyttä irrottaessani mulahdan melkein uimasilleni (varvas auts). Vielä ankkuriin saamisessa on säätämistä, vaikka saaren takana onkin melkein laguuni. Tuuli on järjiltään. Tästä tuli tähänastisista hitain herääminen, eikä ihme.
Pilvinen ja pikku tihuutusta, mutta lupauksia selkenemisestä. Muumisaarelle päin 11.15.
Saavutan Brokholmenin parissa tunnissa (menomatkan ankkuripaikka). Pääsen oikein laituriin. Paikka on oikea kivileikkipuisto. Pitäiskin varmaan tulla poikien kanssa tänne. Mikään "oma" saarihan tämä ei ole, mutta tietyin mukavuuksin (Uudenmaan r.a.y.).
Vesi loppuukin sopivasti, kun kaivo on vieressä. Yksi varasäiliö on vieläpä vuotanut. Tuuli on pikkaisen ärhäkkä muumisaarelle menoon. Täytyy odotella hetki.
Veteen ei värin puolesta tarttis teetä lisätä.
Pirkka Mexicana-kastikkeessa oli yllättäen potkua. Seuraavaksi varmaan saamme Pirkka-tequilaa.
Ulapan suulla ssw-tuuli jälleen todistelee mahtiaan. Vaikkei se ole edes navakka, on se muumeille liikaa. Joudun erikoiselle saarelle, jota ei voisi muulla nimellä kutsua: V-saari. V-mäisyydet kaikissa variaatioissaan esiintyvät tällä pikku saarella, josta näkee, etteivät syysmyrskyt pidä sitä minään. Kuin tahtoisi nuolenpääkirjoituksella jotain kertoa. Eikä siinä kaikki: täältä löytyy upeita "kalliomaalauksia". Vähemmän kiikkuttavaan paikkaan ankkuriin Sandön kupeeseen. Ei ole edes luvattu tuulen muuttuvan.
Joskus tekisi mieli valaa vene betoniin, siksi iankaikkista keinutus on. Tämäkin parempi kohta väkisin vastaanottaa maininkeja, kun tuuli ulkona käy ankarana.
Muuten:
Ei kannata kuvitella, että kovalla kelillä ankkurissa olisi helpompaa... purjehtimassa avomerellä ei ole kivistä huolta. Silloin kaikki huomio kiinnittyy veneen hallitsemiseen. Rannassa täytyy hallita koko ajan kurjaa itseään.
Ja miten siivetön vene on kuin siivetön vene on.

11.7.

Vähäisen nukkumisen jälkeen varhain aamulla huomaan tuulen rauhoittuneen. Kuuden jälkeen teen rykäisyn muumisaarelle, jossa olen kahdeksan jälkeen. On pian selvää, että ainoa tapa rantautua on Toven poukama. Vaikka kiinnitysrenkaita onkin joka suunnalla, syvää on vain kapea kaistale keskellä, eikä maihinpääse hyppäämään. Olen jo viemäisilläni köysiä uimalla, kun talosta tulee täti kiinnittämään köysiä. Lopulta perä on kiinni ankkurissa ja molemmilla rannoilla. Keulasta on yksi köysi. Täydellisestä puuttuu vain toinen keulasta rantaan (itään), mutta itätuulesta ei ole pelkoa. Kaikki kiinnittäminen rauhoittaa ihmeesti venettä.
Täti ja setä ovat vuokranneet viikoksi mökin. Saunakin on kuulemma käyttökiellossa. On toisin sanoen lähdettävä. Ensi viikko on kuulemma vierailuviikko. Menihän tämä pieleen, mutta mistä olisin voinut tietää. Vuokrilla ylläpidetään paikkaa. Toisaalta epäilen, että vierailijat, kiintyessään paikkaan, muuttavat kuitenkin alkuperäistä ilmettä, ja tuovat siihen jotain omaansa. Samalla arvokas kulttuuriperintö pitkälti lakkaa olemasta yhteistä omaisuutta. Niinpä paikkaa vaaliva yhdistys, hyvistä pyrkimyksistään huolimatta, on omista etuoikeuksistaan kiinnipitävien mökkiläisten sisäpiiri.
Puoliltapäivin Minette saapuu Äggskäriin. Saarihan on varsinainen perhepaikka. Eteläpuolen saarta on kerrassaan kummallista kiveä. Ulapalle päin on komeita, avaria kallioita.
Taas yltyy tuuli, suojan puolella lämmintä ja aurinkoista.
Mistä on rauhattomuus tehty
-ajatuksesta, että seuraava paikka on vielä hienompi (vaikka nykyinen olisi kuinka hieno)
-että edistäisi matkaa, ettei aika kuluisi hukkaan
-ettei vain olisi laiska
- että saisi enemmän omaa rauhaa
-pääsisi rauhattomuudestaan

Kaikki tämä on aivan absurdia roskaa. Ihmettelen vain, että pisin aika yhdessä paikassa ilman pakkoa on vuorokausi. Koskaan ei tule sellaista, harmonista, absoluuttisen leppoisaa ja mielenrauhan tuovaa tilaa, paikkaa (jossa vaikka ilokseen pesisi pyykkiä ja kunnostelisi venettä).
Ei, lokkikin kalastelee taukoamatta. Ei, naurettavuuksien hakeminen täytyy lopettaa. Velmu tuuli ja kulmikas kuu parasta ovat.
Nukahtaminen, ei, tainnoksiin putoaminen, kun ei enää tiedä, miten nukkua. Havahtuminen aikaan ja sen kadottaminen, aistia joka vääntynyt minuutti horisontin laidalla.
Lopettakaa sään ennustaminen! Ennustusten kuunteleminen on samaa kuin antaa ennustajaeukon lukea tulevaisuutta maksasta.
Olepa sadekuuroja. Kaksi pisaraa kaksi kertaa päivässä. Kaksi suoraan naamaan paiskautuvaa märkää rättiä. Jatkuva huuhtova sade parilla tauolla. Seisova tihku, johon taikaiskusta ilmestyy kappale kirkasta taivasta. Tee petos. Sano sadekuuroja. Sano se varmuuden vuoksi joka päivä. Keiteleellä oli kuuro. Varmasti oli. Koskaan ei satanut, ulapalla paistoi aurinko. Mutta hokemalla se sadasti et mitään sano, ennustajaeukko, etkä myöskään voi olla väärässä.
Kai tämä on jonkinlainen toiveiden täyttymys -ja hukkaamispaikka. Vene on samaan aikaan täydellisesti toimiva organismi, samalla tuhoaan kohti väistämättä matkallaa oleva kokoelma materiaa, jonka pitäminen hetki kasassa on suunnaton ponnistus.
Illalla tulee kylmä. Sitä varmemmin, mitä lämpimämpi päivä. Vaatetta asteittain lisää. Vähitellen makuupussia päälle. Pakoon pikku kapyysiin tätä suunnattomuutta. On kaunista, kaunista on liikaa. Valoa ja happea. Suunnattomasti vellovaa vettä. Onneksi kajuutassa ei mahdu edes kääntymään.



12.7.

Siirrän veneen aamuyöllä ankkuriin toisen saaren eteen. se on Långholmen. Saan 9 jälkeen lähtiessäni jopa tuulta isoon. Mutta vain selällä. Sitten tuleekin märkää Porvoon kohtuullisella mitalla. Maisemat muuttuvat entistä maaseutumaisemmiksi ja vesi aina vain ruskeammaksi. Kaupunkiin ei ole lopultakaan mitään näkymää. Satamassa onkin kiinnitys pölliin. Jotain tuttua siinä on , vaikken muista koskaan käyneeni veneellä täällä. 12.30.
Rannalla käy erittäin tunnollinen poika, joka on ilmeisesti oikein palkattu rahastamaan irtopennosia. Huomaan juuri, ettei taskun pohjalla ole mitään, niinpä päätän häipyä, ja etsin sataman syrjäisimmän kolkan. Alajuoksuun mentäessä hinta halpenee 5 euroa alkavalta sadata metriltä.
Ikävää, kun on taas runsaasti tulematonta rahaa. Jos ei se ole maanantaina tilillä, olen pulassa. On muuten jokseenkin kuuma, ja viimeiset oluset menossa.

13.7.

Virkistävää pyöräillä jarruttomalla fillarilla pitkin poikin Porvoota. Lounas tyhjillä tölkeillä ansaittu.

14.7.

Poikia taas kajuutta täys. Vietettiin aikaa joella omassa jemmapaikassa. Kerrankin voi toivoa kiikkumattomuutta, mikä parhaiten toteutuu joskus aamulla. Mutta kerran eräs kaheli ajoi täysiä aamuyöllä jotain isoa örkkiä, äänet: nirskunat ja kolinat & ravistukset olivat suoraan helvetistä. Rolle kävi Hytösen Pete kävi. Tänään laukesi talouspulmat. Suurilla ostoksilla liikenteeseen. (16.00-19.30). Hylje bongattu.Sade alkaa muutamasta pisarasta ja lisääntyy koko ajan yötä kohti. Prutkussa huolestuttavaa vikaa: se ikäänkuin gavitoi suuremmilla kierroksilla. Nyt, lähes tyynellä pärjäsimme, mutta mahdollinen vaihteisto-ongelma olisi paha. Äggskärin grillauskatos tulee tarpeeseen. Mittavan myllertämisen jälkeen saamme ihan kivan ja melkein kuivan pesän veneeseen.

16.7.

Eilinen päivä grillasi mukavasti ihoa. Samalla kävi tuima tuuli saaren toisella puolella. Petri harrasti tyrskykuvausta, Niilo suihkuja ja Elmeri lentämistä.
Maininkeihin ei tarvinnut onneksi tänään tutustua täydessä vahvuudessaan. Tuuli kävi sitä paitsi etelästä, mikä sopi meille. Putkeen menneet purjehdukset (paitsi ehkä miehistön mielestä) alkoivat onnistuneella oikaisulla Äggskärin kapeikon karien välistä. Saatiin kurssi yhteen Emäsalon torneista ja pienellä tarkistusvendalla kierrettiin koko niemi. Pian löydettiinkin puolivahingossa sisäväylä, jolla purjehtiminen oli täyttä Saimaata. Lukuisien pikku saarten keskellä navigointi oli pientä arvausta, mutta jo toisella yrittämällä löyti Kaivokari, sopivasti sateen alkaessa.
Erikoisuutena täällä kelluu septitankin tyhjennyslautta. N. 11-15

17.7.

Sateen kyllästämillä kallioilla liukasteltiin Kaivokaria ympäri. Sen verran iso saari, että jäi seuraavalle päivällekin. Paikka on monille tuulille suojainen, muttei niin jännä, mitä Pete mainosti. Toisella puolella oli hyvin varusteltu katos, varustettuna jopa tynnyrisuihkulla. Siellä oli myös juomavettä, josta tänään hieman lainattiin. Saaren toisen puolenkin kiertäminen tuntui tänään jo vähän rasittavalta. Puolenpäivän jälkeen päästiin mainioon kaakkoistuuleen, jossa Niilo tykkäsi ohjastaa. Sitä riitti Kaunissaaren itäpuolelle, kunnes sademylläkkä alkoi. Pojat meni sisään. Yritin sinnitellä t. fokalla mahdollisimman pitkään, kun loput fokat ovat pahaisia riepuja. Lopulta oli pakko sekin laskea. Iso yksi on huono myös vastaisessa. jos sen vielä reivaisi, olisi yhtä tyhjän kanssa. Nyt se lepattaa vaan. Laitoin koneen auttamaan, kun oli pohjoiskeppikin menty uhkaavalta puolelta. Lähestyttiin selkeästi Vuosaarta, mutta kun ankkuroitiin lounaaksi yhden saaren edustalle, täytyi se Gps:llä varmistaa. Sitten koneella Hevossalmesta. Kortti ei enää kiinnostanut. Kurssi vain sopivaa kirkontornia kohti ja kops. Onneksi kone ei ole parhaassa vedossaan.
Mauri oli vastassa ja saatiin sauna ja pohjois-Brasilialaista herkkua. Sit pojat sippi.
Mainittakoon kaapin takka löytynyt tölkki, jonka sisältö oli ehtinyt muumioitua.
Keittiössä on siitä erikoinen rypsiöljypullo, että se ei koskaan tyhjene. Etikettikin kuluu pois, pullo kiertää kaikki omistajat ja vain kieltäytyy vähenemästä.

19.7.

Kaupunkiloma sisältää puistoilua, laitteita, joissa pitää päästä liian kovaa, usein toistuvaa huutoa: karkkia! Käydään Suokissa.
Tänään on tuuria: kohtuuullinen luoteistuuli kiidättää meidät Porkkalan saaristoon 11.30-19.00. Sitten alkaa sopivan iltasaaren etsintä. Kesti muuten jonkun aikaa, että paikallistettiin itsemme palattuamme omalta ulkoväylältämme. Oltiin syöty vauhdissa ja Elmeri koisasi.
Lopulta päätetään lähteä ulkosaareen, joka näyttää hyvältä, muttei lupaa mitään. Saareen kiinnittyminen ja pääseminen kestää kokonaista kaksi tuntia. Köysien vieminen vaatii uimista, vaarnan, jatkoköysiä. Ankkuri tarttuu vasta noin 6. yrittämällä. Mutta saari on sen arvoinen jääkauden omalaatuisine jälkineen, erikoisine tanssivine hyttysparvineen ja mielenkiintoisine metsiköineen. Ja makkarat grillaantuvat hyvin Saltgrundenilla.
Kuvitella voisi (perusteellisen kiinnittämisen johdosta), ettei rasittaisi ankkuria, mutta öinen sivutuuli alkoi heti valvottaa (Elmerikin nukkumaan vasta 0.00) ja kuului kevyt poks. Laitoin ankkuriin ja koko köysistö jäi maihin. Aamulla sai sitten keräillä erittäin leväistä hamppua, aikamme vitsaus.
Tässä rannassa pojat pääsi maihin vain nostamalla ja minä kastumalla.
Tänään iltapäivällä aloitamme aurinkoilun ja Elmeri lätäkössä polskimisen, kunnes alkaa ripsiä. On pläkää ja venekin siirtynyt saaren eteläpuolen paljon asiallisempaan paikkaan. Luvatulla pohjoistuulella ei olisi valittamista. Paitsi mainingit, jotka ehtimiseen repivät ankkurin irti. Vaikka kuinka olisivat hienot luotomaisemat, kiikkumisesta saamani allergiset oireet saavat vaihtamaan vähemmmän kiikkerään paikkaan, tuttuun Järvön kylkiäiseen.

21.7.

Eikä ankkurituuria ole täälläkään. Joudun yöllä siirtymään saaren pohjoispuolelle, jossa kyllä saadaan olla rauhassa. Tuuli kääntyy lounaaseen. Jätän pojat nukkumaan aamuseitsemältä, kone käyntiin ja Porkkalaan. Muistikuvat kylään vievästä väylästä ovat haihtuneet, mikä teettää lievää seikkailua. Seikkailua lisää todella ärsyttävä seikka: kompassi heittää 15-20 astetta, joten siitä suoraan ei voi kurssia ottaa. Mammaa ei tarvitse enää öisin huudella. Pojat lähtevät.
Jään tänne sitten "nuoleskelemaan viimeisiä hilloja lautasen pohjalta". En sitten millään haluaisi ostaa bensaa, joka maksaa 1,7 eukkoa litra, mutta muistellen Tammisaaren lähestymistä viime vuonna, on pakko. Bensahörppy tekee selvää lanteista nopeammin kuin miehistö ehtii kitata olutta. Keskitynkin siihen teemaan pikku niemekkeen vieressä edelleen Porkkalassa. Kiinnitys on maissa, vaikka sinne pääsee vain uimalla. Vesi on noin 17 asteista, ilma leutoa, mutta pisaroi. Von siis hyvällä omallatunnolla jäädä puntaroimaan, kuinka selviän kahdella purkillisella herra Borsin eineitä koko loppukuun. Poikain kanssa purjehtiminen vastaa kahta yksin. Mutta oli hienoa nähdä, miten molemmat selvästikin löysivät aution saaren tarjoamaa rauhaa ja villiä elämystä unohtumalla tarkkailemaan maailmaa rannalta käsin aivan yksin.
Olen nyt hyvin kiikutettua lihaa. Tunnen välillä olevani pelkkä ankkuriköyden jatke. Työpaikka nimeltä vene pitää lihakset vetreinä. Ajoittain aina kiukutteleva selkä aloitti tänään taas. Elikkä olutterapiaan. Tohtori O.Lutta kohdistaa röntgenkatseensa ristiselkään, sekoittaa koordinaatit kuin kortit, joista alkaa tipahdella pelkkiä ässiä.

22.7.

Leväperäinen miehistö alkaa nostella leviään vasta puolenpäivän paikkeilla. Vastahakoisesti se ui rantaan irrottamaan itseään maan vaikutuspiiristä. Kivessä on Neuvosto-aikaisia maihinnousumerkintöjä ja ankkurin kuva. Jätetään hanhet ja kesyt joutsenet. Purjeet ylös. Vastaan tulee tuikeasti kallistava 12 m/s ssw. Tykkifokka on pakko laskea. Tilalle myrskypurje kaikkine repaleineen. Se sanoo läpäti läpäti läp. Iso vastaa läp päp läp läp. Masto ei pidä tällaisesta ravistelusta. Eikä leväperäinen miehistö, joka ei myöskään ole kurssia valinnut, sen teki tuuli. Väylä sivuuttaa Upinniemen. Satamapaikaksi merkityn Stora Hälsön poikanen tarjoaa suojaa. Sitten se alkaa. Varovaiset pari kuuroa, jonka jälkeen rakko ratkeaa. Nyt on vastatuulikiintiö täynnä, hinku mennyt jokaisesta mailista taistella. Barösund? Kypsien ja köyhien meripoikain vapauttava satama.
Muistettakoon, että vain Bors ja satumainen tuuri pelastivat minut ja Marlenen eteläiseltä Itämereltä armon vuonna 1994. Ajat ovat parantuneet, sillä minulla on kunnia nauttia aito Supipöhi Bors. Suuntaa ei tarvitse murehtia, sillä satelliitteja bongaamassa on kaikkitietävä Herr Ylinavigaattori Gustav Pöylsen-Söyren. Mutta pelastakaa meidät yleiseurooppalaiselta Kolumbus navigointijärjestelmältä, sillä emme suinkaan halua Amerikkaan!
Heti tuulen tyynnyttyä lähden konettamaan läpi sisäväylän, jota en ole ennen nähnytkään. Eikä tarttiskaan. Löytyy sentään O- saari. Onneksi ei P tai V. Erittäin puuduttavaa ja vilpoistakin. Barösund.
17.30-22.00.

27.7.

Aalto on hymy. Hymy on aalto.
Rantautuminen oli hämmentävää. Maan tuoksu, johon ensireaktio oli: kuka laittaa ruokaa?
Pikkuaivot toistavat heilurihei.
Tänään takaisin veneelle. Ero Klik-pyörän ja kolmivaihteisen Nopsan välillä on kuin mopoautolla ja mersulla. Menomatkalla jyystetyt 30 kilsaa lähes 20-kiloisen repun kanssa tuntuivat jossain. Paluu leppeässä kesäsäässä oli helppoa.
Oli ennustettu tuulesta vaikka mitä. Alun myötiskeli piti kutinsa, vaikka tuuli olikin osin tyyntyvä. Sitten tuli erikoisin ennustus miesmuistiin, joka tavallaan toteutui sekin. Hesasrin tuulikartan nuolet osoittivat toisiaan kohti!
Purjehdippa sitten siinä. Hieman lähempänä maata toden totta tuuli pohjoisesta, mutta Jussarön väylälle ei päässyt merituulen takia. Etsistkelin vaivalloisesti rantautumispaikkaa pikku saarista. Lopulta onnistuu lähellä Busötä. Huomiseksi ennustus on huonontunut. Bensatipan varaan ei voi panna mitään. Jos näyttää huonolta, on jäätävä Tvärminneen.
Veneen Veikko hämähäkki on valtavan iso. Se tekee edelleen ilmeisesti sangen tuottoisan seittinsä takavalon viereen aina paapuurin puolelle. Seittiä on turha yrittää poistaa, sillä yöllä se varmuudella kudotaan uudelleen.
Tänään on örveltäjien veljeskunta pannut liikkeelle kaikki mahdolliset ja mahdottomat menopelinsä. Niin paljon kuolleita hevosia, jotka ei edes talliin mahdu. 14.30-19.30.

28.7.

Miehistö ei ollut vieläkään toipunut täysin kiikkumisfobiasta (huom. ei meritauti), ja kun ankkuripaikkaan alkoi puhaltaa mereltä päin, syntynyt rullaus synnytti yleislakon. Uhkasin vähentää korppuannoksia, millä ei ollut mitään vaikutusta uppiniskaiseen käytökseen. Vasta kun vannoin vähentäväni olutkiintiön puoleen, alkoi ahterissa vipinä. Alus oli liikenteessä jo ennen seitsemää, vaikka ankkuriköysi piti sukeltaa peräsimestä. Yö oli yllättävän vilpo riippumatta edeltävän tai tulevan päivän lämmöstä.
Nukkujaa kiusannut tuuli olikin mainio purjetuuli. Tällaisena päivänä vastaan tuli tietenkin K -saari. Vain Tammisaaren kapeikoissa piti roottoria pari kertaa pyöräyttää. Tuuli pelleili vähän ja oli loppua Pohjan lahdella, säilytti silti myötäisen ryhtinsä loppuun saakka, joten fossiilisten käyttö jäi minimiin. 6.45-16.00.

11.8. Maakrapuilusta on turha paljon kirjoittaa. Ainakin se pistää syömään venedieetin jälkeen, mikä ei ole hyvä asia. Sää on ollut vetinen ja viileä. Yksi yö oli 7 astetta. Taas lämmennyt sää sai palaamaan, vaikkei mikään helle olekaan. Oli yksi myrskykin, Hangossa 31 m/s. Tuli päästyä valokuvauskouluun. Neiti Y oli viilenemään päin.
Tuuli on melko tuima eteläinen. Tiedossa lienee joka tapauksessa kryssiä Pohjan lahden poikki. Huominen aikaa ehtiä Tvärminneen, jossa sovittu tärskyt Hessun kanssa. Ei siis huvita mennä turhaan nyt patjoja kastelemaan. Muuten, runsaista sateista huolimatta täällä on kohtuukuivaa. Se on hengitysilman kosteus, joka kaiken aina kastelee!
Alkoi ottaa nuppiin, kun en ollut tehnyt mitään keulastaagin kiristämiseksi. Otin sen irti, mutten päässyt yksin puusta pitkään. Onneksi Hessu tuli, että saatiin se edes entiseen paikkaan takas. Inhottavaa noiden paskojen vanttiruuvien kanssa. Sain lopulta pakotettua takastaagin peräreelinkiin naruilla jotenkin kireälle.

12.8. Elmerin 4- vuotis synttärit

Pääsen kryssiin lämmintä etelätuulta vasten 8 jälkeen. Kymmeneltä olen tuikulla kahdilla.
Eikä muuta kuin kurssi kohti keltaista leikkuupuimuria ja kryssejä kaislikosta kaislikkoon. Reipas tuuli parantaa saapumisennustetta. Sillalle tulen vähän 13 jälkeen. Hessun ufomallinen vene näkyy jo lahdella, joten päästään samalla aukasulla.
T.saaren jälkeen tökki vastainen, tyyntynyt tuuli. Sit menin vähän matkaa väärää väylää ennenku Sommarö löyty vasta 19.00.

14.8.

Meillä oli mainiot karkelot kosteissa tunnelmissa. Voitiin olla hieman kannellakin ja lämpöä annosteli elokuu. Varsin reippaasti silti ponkaisin matkaan aamukahdeksalta. Silti tuli jumalaton kiire, kun oli huono tuuri Skåldön lossin kanssa. Matkaa T.saareen sellaiset 15 km. Tänään tuli tuplamatka, kun päätin ottaa paremman pyörän kotoa.
Sommarö ei kuulu paikkoihin, jotka itse valitsisin, ellei tee mukavuuksia tai täydennyksiä mieli. Varsinkaan siksi, että se on sumpussa. Edellyttää yleensä koneella ajoa, eikä ole muuta kuin oikotie Jussaröhön. Minetten köyhäinyhdistyksellä ei ole tänään varaa edes oluseen.
Tuuli on melkeinpä väkivaltainen puuskissa. Ei tee mieli kokeilla, miltä se tuntuisi selillä. Kotiinhan se veisi, mutta on kaksi päivää aikaa. Löydän pikkuisen saaren Danskogin kyljestä, jonne pelehdin pelkällä isolla. Uin köyden rantaan, joka kohtuullinen onkin.

15.8.

Jos haluaa kuunnella radiota, on ryhdyttävä itse antenniksi.Sinfoniset muunnelmat 17 m/s vavisuttavat koko venettä. Olemme vain yhdellä, pitkällä nartsalla rannassa kiinni ja huonosti pitävällä ankkurilla, minkä tuuli antoi anteeksi. Siinä oli sitten hyvä killua, ilman että mikään panisi vastaan.
9.30-12.00
Alkukryssittelyn jälkeen on T.saari helppo nakki, mitä nyt kannella pyörivä fillari toimii skuutin pyydyksenä. Pääsen purjehtimalla jopa sillasta! Yritän kylkikiinnitykseen hotellin laituriin, mutta jäädänkin pohjaan. Viimenen luraus bensaa pelastaa uimakeikalta. Rahan ropistessa tilille ovat tuliaiset sen mukaiset. Otan vielä asemalle jääneen toisen fillarinkin mukaan. Lähtö on nuhruinen, kun ison falli jumittaa jostain. Myötiksellä himaan 13.30-16.30.