MINETTE II LOKIKIRJA 2007

tekijä: Petri Kaipainen päivä: 21. syyskuuta 2008 kello 19:49
 
Lähtöön lennosta
26.5.2007

Minette on 18-jalkainen eli 5.5-metrinen pieni mutta pippurinen Hurley matkapursi.
Se on valjaista roikkuessaan huvittavan näköinen. Vedessä se on sympaattinen olento. Varsinkin puolikuun muotoinen etuikkuna. Mittasuhteet heittävät häränpyllyä. Kaikki on selvästi suunniteltu isoon veneeseen. Vene leikkiikin isoa täysimittaisine kaiteineen. Jopa eräänlainen ankkuripeli löytyy keulasta. Kannen muodot ovat yhtä kaikki ison veneen. Mutta leikki ei ihan onnistu. Kun Minette joutuu heikossa tuulessa sivuaallokkoon, se käyttäytyy kuin kylpyamme. Komea keulakaide tekee lähes mahdottomaksi keulan kautta poistumisen. Tilaa on paljon, veneeksi, joka ei ole inkkarikanoottia pidempi. Kapulle on ylellinen pistopunkka. Keulaan mahtuu kaksi pientä.
Sisustus on räjähtänyt tai kadonnut. Muuten kaikki purjehtimiseen liittyvä on kunnossa.

Lähdimme minä ja ex omistaja Åkerman eilen Paraisista, Nauvon lossin kupeessa olevalta telakalta sananmukaisesti lennosta. Minette killui nostokraanasta. Sitten vain kamat messiin ja menoksi. Konettelimme eräälle kesämökille tunti, pari hyytävässä vastatuulessa. Haimme Pensarin läheltä olevalta mökiltä viime hetken varusteet, ja kiristin vantit. Puomi vain kiinni. Olimme valmiita lähtemään läheiselle Gulkronalle. Tuuli oli kevyttä ja makoisaa. Aurinko lämmitti jo. Minette vaihtoi omistajaa viimeisen maksuerän siirtyessä myyjälle 25.5. kello 14.50.
Vene kulki ketterästi, mitä enemmän sivusta tuuli. Kelin hieman kovetessa oli keulapurjeita heti vaihdettava. Muuten ei yksinkertaisesti liikuta. Vastainen osoitti heikot paikat. Vene ei totta tosiaan ole kryssimiseen tehty. Siinä selitys uutukaiselle peräprutkulle, jolle tulikin käyttöä päästäksemme Kejsarshamniin.
Jo yöllä satoi, ja sitä jatkui iltapäivään asti. Ajoimme koneella Hiittisiin. Saimme hyvän, joskin vaihtelevan tuulen purjeisiin. Sade loppui aikanaan. Tilalle nousi sumu raskaana ja kaikkivoipaisena. Sikäli käsittämätöntä ja ainutkertaista, ettei se hälvennyt, vaikka koko ajan tuuli. Mentiin välillä viittä solmua näkemättä paria sataa metriä. Käytiinkin sitten tervehtimässä karikoita molemmin puolin väylää. Ei tosin kolistellen. Hangon mutkainen väylä menikin uskomattomaksi seikkailuksi. Oli GPS, mutta gasti aika onneton sen käyttämiseen. Kompassissakin oli rutkasti heittoa. Tuli eksy. Tuli pupu. Kaksi kertaa pelastin viime hetkellä kiviltä. Kerran halusi laiva ajaa päälle. Lopulta olivat itä ja länsi vaihtaneet paikkaa. Hanko sittenkin löytyi. Ilta-aurinko ilkkuu minkä ehtii.
En päässyt vielä oleelliseen. Minette on tehty kovaan keliin. Oikeat purjeet se vaatii, muttei ole tiemmä puhureista moksiskaan. Matka-aika n. 9.00-19.00.

27.5.

Pääsimme Niilon kanssa mainioon poutaan ennen puoltapäivää. Tosin koneella vasten heikkoa itätuulta. Tvärminnessä noin 14.30 lounastimme, jonka jälkeen vähän purjehdimmekin. Tuuli loppui aika pian ja alkoi uudestaan vastaisena. Saatiin sillat auki vasta 19.30 (Tammisaaren). Kesti vielä 21.30 sateessa, ennen kuin päästiin Åmimmeforsiin sään poutautuessa.

12.6.

Takana on makoisa purjehdus Selinalla. 440 mailia Helsingistä Gdanskiin. Koko ajan on ollut aurinkoista, mutta nyt alkoi sade. Ikävää jos sää muuttui, sillä oli tarkoitus huomenna tehdä Elmerin ensipurjehdus.
Olin täällä yötä. Ruuvailin keulakaiteen irti, mikä ei ollut kovin vaikeaa. Vaikeampaa oli irrottaa hankala solmuvyyhti, jolla verkkoa on koetettu kiristää.

14.6.

Eilinen oli mieletön järjestelypäivä. Valtava vyöry tavaraa hukutti Minetten. Alkoi olla pikkaisen epätoivoista. Ruuvailu, asennus jäi sikseen. Pähkäilimme akkuja. Toinen oli veneen mukana. Ei saatu siihen eloa, joten vietiin pois. Olin saanut Pohjan Kakelta ison, tonnnin painoisen akun, joka on osoittautunut hienoksi. Ainakin kylmälaukku on pörissyt jo vuorokauden.
Elmeri heräsi vähän itkuisena, että mihin koloon sitä onkaan tultu. Poutaantuva aamupäivä pelastaa paljon. Otetaan fillari mukaan ja ajetaan Pohjankurun satamaan. Kävellään Kaken verstaalle, missä odottaa hyvin liimautunut pinnan aihio. Paja ei ole tosiaankaan lastentarhaksi tarkoitettu, mutta pienin kolhuin pojat selviää, sillä välin kun jyystän pinnaa. Hyvin onnistui. Annoin sille 18 senttiä pituutta lisää. Se tosin aiheuttaa, että pinna saattaa takertua laitaverkkoon tai osua jonkun päähän. Eilen rälläköin keulakaiteen häiritsevät ulokkeet poikki. Tuki hitsataan alemmas ´astuinlaudaksi´. Pohjankurussa oli Minetten isoserkku. Omistajia ei vain näkynyt. Sain tänään asennettua myös hellan suojuksen, joka on omaa designia myös. Porasin yhteen lattialevyistä lisäreikiä. ´Järjestys´ on pikkuhiljaa hallittua kaaosta.
Lähdettiin Elmerin uinuessa pujehtimaan kohtalaiseen sivutuuleen. Alkoi sataa. Sataako Pohjan lahdella aina? Kun pojat alkavat hypistellä kinkkupakettia ja tekevät leivistä selvää, päätän etsiä rantautumispaikkaa tikkusaaresta (täällä on vain yksi sellainen). Olisi päässytkin maihin, muttei ihan suojaan. Tulee taas kokeiltua uutta rantautumiskikkaa: ankkuri alas ja kaislikkoon. Ollaan mukavan pehmeässä mudassa kiinni, josta ehkä päästään poiskin.

15.6.

Loistorantautuminen piti aamuneljään saakka, jolloin tuuli alkoi yltyä ja kääntyä länteen, jolloin suojammekin meni. Laitoin ankkuriköyden keulaan, kun irtauduimme kaislikosta. Tuuli oli peräti villi aamupuuron jälkeen. Pelkäsin, että ankkurin noston jälkeen ilman muuta ajautuisimme läheiseen rantaan. Tuuli oli kuitenkin vain puuskissa ärjy.
Ankkuri oli tiukassa, mutta lähdettyämme kerran saatiin (pelkkään) nisoon huipakka veto. Aika tasapainoista niinkin. Typerästä sillasta pitää aina soittaa. Tammisaari. Rahaa oli tilillä ja käytiin poikien kanssa syömässä. Maistettiin mansikoita jälkiruoaksi. Löysin hupilipun muutamalla eurolla varustettuna typerällä kepillä, mutta lipussa ei ole mitään vikaa. Sopii mainiosti takastaagiin. Lähtikin molemmat pojat käymään Pohjassa. Voin siis rauhassa hioa strategioita ja parannella tarvikepuolta.
Kovassa sateessa pistopunkka ei valitettavasti olekaan aivan kuiva. Kuten tavallista, luukun reunoilta vuotaa. Muutoin koko veneessä on kondenssisateen vaara, ei sen pahempaa.

16.6.

Ongelmana sähköpuolella oli kummallinen kolmireikäinen pistoke. Rannempana oli tavallisia. Kannoin lopulta akun, kun en jaksanut siirtää venettä. Pikku laturilla lataus ei kuitenkaan onnistunut. Vasta ukin vanhalla toimi, kun siirsin lopulta veneen Knipanin rantaan. Oli elävä kaupunki. Kun istahdin oluelle laiturin päähän, alkoi big band soittaa. Torilla soitti koululaisten hevibändi. Sain kaikessa rauhassa roudata tarvikkeita. Ajelin ihan huvikseen (fillari on siis mukana) kaupat moneen kertaan. Pahoja puutteita ei enää ole.
Hyvin latautuneena lähdin prutkuttelemaan kalasataman suuntaan. Olin laittanut vanhaa bensaa uuden joukkoon. Kone ei siitä tykännyt, sammui heti jos laittoi pienille kierroksille. Onnistuin lopulta jumittamaan Minetten mutaan. Idylliselle paikalle tosin. Aloinkin pumppaamaan uudenuutukaista kumivenettä, jolla hain pojat rannasta.
Veneessä on nyt uusi hätäraketti, naru pelastusrengasta varten. On rantaleluja (kuuluu katsastusvarustukseen), säilytyslaatikoita ja vesisäiliöitä. Laivakorppua tietenkin, ja laadukkaampia saksalaisia stidejä. Pelastusrenkaassa lukee nyt veneen nimi. Kattoon virittelin kankaan skotitmaista ruudukkoa. Kun , ostaessani antikvariaattitädiltä Kolumbuksen päiväkirjan totesin, ettei kirjan perusteella ainakaan pidä ryhtyä navigoimaan, totesi täti, että kävi huono tuuri sille amerikkalaiselle, joka Kolumbuksen löysi.

Niilo ja Elmeri aamupuurolla
Me pojat


17.6.

Varppasin meidät aamulla irti, kun pojat vielä nukku. Suoritettiin kaupunkikierros. Rannassa oli vuotta nuorempi Hurley ja mukava omistaja. Voidaan siis perustaa paikallinen seura.
Aika moni ihmettelee venettä, kun kuvittelevat tuntevansa kaikki merkit.
Prutku on edelleen huolestuttava. Oli outoa, kun tein käännöstä myötäiseen, eikä perasin totellutkaan. Lähderannassa iltapäivällä. Jälleen satoi. Iltapäivällä kaivettiin rantaleluja esiin sateen tauottua. Tuli melko vilpo. Täällä on Fiskars-yhtiön kyltti, jossa kielletään kaikki mahdollinen. He ovat erittäin pikkumaisia ja omahyväisiä.

18.6.

Aamuisessa tihkusateessa tulee sellainen fiilis, että jos lähtis takas Pohjaan. Märkää ja kurjaa. Mutta leikit rannalla käydään jo poudassa. Kun on kahvia juotu ja kone käy kuin käykin, ajatellaan lähteä Byxholmiin, missä kuulemma olisi sauna. Kone haluaa aluksi käydä vain pienillä kierroksilla. Saan sen maaniteltua pukkaamaan viittä solmua. Kun saavutetan päämäärä, ja pitäisi hissukseen katsella kareja, kone vuorostaan sammahtaa heti hiljentäessä. Rantautuminen on siksi jokseenkin päätön. Onneksi näyttää hyvältä.
Juttelen mahdollisen gastin eli Pekan kanssa, samanaikaisesti Elmeri liukastuu mereen. On pakko mennä perään. Ja kännykkä kourassa. Pelastan Elmerin, puhun kännykkään ja uin samanaikaisesti (?!) Poika selviää säikähdyksellä, eikä kännykkä pimene.
Alkaa vaihteeksi seljetä, eikä ole yhtään hullumpaa kiertää saarta. Vapaasti käännettynä saari on Housusaari, ehkä pikemminkin Märkähoususaari. Ei sittenkään se saunasaari.
Elmeri auringossa


20.6.

Motoroin Hankoon noin 18.30-23.00.
Navigointi on peukalotuntumaa. Kunhan jokin väylä aukenee. On koko ajan kohtuullinen vastatuuli. Hangossakin on siirrytty perkeleen kolmipistokkeisiin. Läydän yhdet ihmisen muotoiset reiät, mutta joudun taas kantamaan akkua. T. saaressa muuten nirhaantui yksi jatkojohto rikki. Kaide hitsattiin ja sain sen paikoilleen uuden muotoisena!
Koko päivä siis tietenkin meni kaiteen kuskaukseen ja muonan hankintaan. Yli sataslla muonaa. Veneeseen muodostui jälleen keko kamaa, jota en ehtinyt järkätä, sillä oli kiire Hankoon. Kaivan siihen pikku käytävän, johon mahtuisi ehkä maata.

21.6.

Tapaan Pekan tosi nuukahtaneessa tilassa Hangon ja Hanko-pohjoisen välimaastossa sijainneelta penkiltä. Pelkkä pääseminen satamaan vaatii puolitoista tuntia.
230 astetta
Ihminen oli tosi paha ja hyvä Hangon satamassa. Ensin eräs setä olisi tarjonnut venepaikaansa juhannukseksi. Kun saavuttiin Pekan kanssa paikalle, motoristit kiroilivat julkeasti meille, kun eivät saaneet uitettua kaukaloaan totuttua reittiä. Rupesivat sitten sättimään, että olivat muka ajaneet ankkuriimme ja 800 euron potkuri olisi paskana. Ankkuri oli kaukana, syvällä. Niin alkoivat ahdistella, että oli pakko verikoiria paeta. Hyvä kun eivät hypänneet perään. Pekka tuli Essolta sitten kyytiin, ja menimme läheisen saaren taa kiinni. Pidettiin inventaario, karttakatselmus ja alareivin laitto. Koneteltiin udussa Russarön taakse killumaan, kunnes nyt 59.36.62
22.42.42
Pläkässä Russarön eteläpuolella


Kello 03.11 alkaa tuulla melkein idästä. Purjeet ylös!
10.00 59.36.62
22.42.42

Poseidon hyväksyy kaksi haarukkaa uhrilahjoiksi toden teolla vasta kahdeksen jälkeen. Sitten onkin pukannut kaakkoispasaatia ehkä 8m/s asti. Nopeus on ollut mainiota neljää.
(seuraa kokonainen sivullinen koordinaatteja)
22.00 59.05.94
21.40.79

Minette mietteissään
Maistaa aaltoa
Auringot pullahtelevat horisontissa
Petri ja Pekka
Pekka pinnassa


Tuuli yltyy isoveljen neljääntoista asti. Vaihdetaan ensin kanuunafokka (veneen erikoisuus) ja myöhemmin kakkonen. Iso reivataan kömpelösti, mutta hyvin on kulkenut jo pitkään. Ollaan jo lähestymässä jorpakon keskiväliä. Suolapähkinöiden voimalla. Neljän tunnin vuoroissa.
Pekka ei ole voinut ihan loistavasti. Kumpikaan ei ole saanut juuri nukutuksi. Ulkona käy melkoinen melske. Kuoppaista.
02.00 58.57.36
21.14.79
13.40 58.30.07
20.01.24
(GPS:n käyttö on tässä veneessä uutta, mutta se juuri tekee koko reissun mahdolliseksi).
Juhannus on näin vietetty keskellä Itämerta katsellen auringon pullahtamisia alas ja ylös. Joudutaan opettelemaan veneen oikkuja, kun hallinta menee helposti liian ylös nostettaessa. Heivaaminen takaisin alas on silloin yhtä tuskaa, ellei ole jo mennyt yli.
Ollaan pidetty neljän tunnin vuoroja siinä uskossa, että nukuttaisiinkin.
Tuuli heikkeni ja kääntyi etelään. Otettiin ison reivit pois. Pikku hiljaa suorastaan kryssimme. Utuinen saari ilmestyi vähitellen esiin tyhjästä merestä.

Saapuminen Gotska Sandöseen 22.6. 20.30
matkaan kului aikaa 45,5 tuntia

Ensi töikseni pulahdin uimaan jokseenkin vilpoiseen veteen. Yllätyksekseni veneeseen on pirun vaikea nousta.
keskinopeus 3,4 solmua
matkaa 156 merimailia
Gotska Sandö ilmestyy utuisena horisontista


Gotska Sandö muistettiin liki 15 vuotta sitten tehdyltä purjehdukselta Marlenella. Saari on koruttoman kaunis. Juuri rantautumispaikkamme läheltä löytyi pieni lehdon tapainen, muuten kasvaa vain melko matalaa männikköä. Huvittavaa käväistä Ruotsissa ikäänkuin unohtuneella hiekkakakulla, jonka vain harvat svedutkaan tuntevat. Paikalla kävi hyvin organisoidulla retkellä parinkymmenen hengen seurueita, jotka sananmukaisesti kipattiin maihin jonkinnäköisellä maihinnousualuksella, joka vain tökkäsi keulansa maihin. Laiturista ei ollut puhettakaan. Reput kulkivat traktorikyydissä pienelle leirintäalueelle, jossa oli muutama parakki vaativammalle turistille.
Saarella on majakka keskellä metsää, torni, joka muistuttaa Gallen Kallelan Tarvaspään talon tornia.
Pieni museo löytyy, siellä karttaan merkitty koko rannikon pituudelta eri aikojen hylkyjä.
Muutamassa asuintalossa asuu vain muutama ihminen ympäri vuoden.
Katsoo ylös
Dyynejä
Se romanttinen majakka
Kaljuunankuva yhdestä niistä monesta hylystä


Vanha hylynryöstäjä ei millään malttanut olla ottamatta mukaansa pientä muistoa yhdestä niistä epäonnisista.

24.6.

Päätettiin suunnistaa Ventspilsiin isoveljen yllyttämänä. Lounaistuuli olisi ikävä Gotlannin suhteen, eikä oikein olisi asiaakan sinne. Paitsi jos tarkkoja ollaan, kuuluisi käydä tullissa. Selina on siis myös Latviassa. Mauri varoitti tuulten voivan myöhemmin kääntyä..
Matkaan 0.00
05.00 58.11.05
19.39.46

10.00 57.57.52
20.01.25

16.00 57.49.33
20.39.60

22.00 57.40.85
21.14.40

Tuuli on vaihdellut lännestä etelään ja vähän pohjoiseen, ollut koko ajan 4-5 m/s. Aloitettiin tykkifokalla. Lopulta tehtiin virsari huonoilla virsillä. Pekan päätöksestä mentiinkin 130 astetta sijaan suoraan etelään, jolloin vauhti genualla höystettynä parani reilusti. Yhdeltätoista otin sitten kurssin suoraan itään. Se lähti vetämään vasta, kun genoaan kiinnitettiin spinnun puomi. Ja onhan se sitten melkein kuin spinnu.
Tällä kertaa ei ollut mitenkään pakko paastota. Saimme keittoa ja kulki. Sen sijaan aloimme kärventyä todella, armottomassa paisteessa. Nyt on alkanut tuulikin pettää, eikä saapumisemme illaksi taida toteutua.Konettakin on liian varhaista käyttää.

25.6.

04.35 57.32.17
21.28.79


Jäätiinkin sitten redille V. pilssiin. Ja se tarkoitti suhteessa samaa, kuin jäisi Kirkkonummelle pelkäämään Helsinkiin saapumista.
Käytettiin akkufikkarin molemmat akut, killuttiin sitten osin piissä tyyliin kiiks kaaks kilon kolin niks naks. Epäilemättä olosuhteissa missä hyvänsä perin turvassa, mutta mielipuolisessa vatkauksessa. Pekkakin vetää lipat yön kosteanliukkaalla kannella, minkä jälkeen paikkoja jomottaa monta päivää. Vahdilla ei ole yöllä muuta virkaa kuin katsella laivoja.
Ennen aurinkoa avattiin purjeita. Tuuli hyytyi. Alkoi muutama valo näkyä, ja hahmo. Uskalsin sitten konetella lisääntyvään vastatuuleen. Oli tosi kypsä ja valmis olo, kun Pilsin rannikko vetäytyi vetäytymistään.
Nyt on suihkunraikas olo, kamat kuivumassa ja makkaratehtaan haju.


26.6.

Maukka maitse matkustanut Ventsiin Pilsille. Minette havaittu merikelvoksi pikku rouvaksi. Posse suokoon kelpo slöörin, miehistö juokoon naukut koko kööri. (kirjoitti Maukka).

27.6.

Minette on osoittautunut varsin Itämerikelpoiseksi rouvaksi, josta saattaa löytyä aineksia enempäänkin. Rouva on hieman pullukka, kuten muutkin ikäisensä naiset, joten se luonnollisesti rajoittaa sitä, minkä laisissa asennoissa Minetten kanssa kannattaa yrittää temppuilla. Oikeastaan missän ei löydä luontevaa asentoa, joten paikat tulee herkästi puutumaan, ja ohjausta ajatellen kaukalo on turhan ahdas. Toisaalta Minette on hyvin herkkäliikkeinen ja tottelee herkintäkin komentoa, mikä on upea ominaisuus. Tietysti tämä vuorostaan aiheuttaa sen, ettei pinnasta uskalla hetkeksikään päästää irti, sillä rouva loukkaantuu heti ja kääntää nokkansa tuuleen ennen kuin ehtii aavistaakaan. Kansityö Minettellä on aika vaativaa, koska ahtauden lisäksi rouva on turhan liukas. Kaatumisiltakaan ei olla vältytty, ja tilannetta hankaloittaa se, ettei turvavaljaita saa ankkuroitua juuri mihinkään.
Pulleudestaan huolimatta Minette on vähäpainoinen, joten rouva pysähtyy kuin seinään purjeiden laskeuduttua. Keikkuvuus, jopa huikentelevaisuus, on rouvan keskeisin ominaisuus. Minette on vaativa eikä anna hetkenkään rauhaa, ei edes nukkumisrauhaa. Vaikka alussa naureskelin laitojen turvaverkoille, jotka rajoittavat liikkumista, jälkikäteen ajatellen ei paljoakaan naurata. Kun kannella liikkataan ja kaatuillaan, niin kyllä rouvalla tulee olla jenkkakahvat (kirjoittanut Pekka Karppinen).

28.6.

Ventpils oli ehostanut kovasti itseään sitten vuoden 1994. Etenkin katuja korjattiin suurella hartaudella, eikä asfalttia suosittu.
Kaupungissa on varsin viehättäviä hieman ränsistyneitä syrjäkujia puutaloineen. Löysimme marketin kohtuuetäisyydellä satamasta. Yleistä hiekkarantaa pyyhki äkäinen tuuli.
Vierasvenesatamaa isännöi varsin nuori kundi. Varmaan neuvostoajan sukupolvi oli näin jätetty tahallaan syrjään. Byrokratiaa ei juuri ollut. Passintarkastuskin kävi samalta tiskiltä. Rannassa oli hyvät peruspalvelut, muttei tietenkään aivan ilmaiseksi.Lisää rahaa jouduttiin hommaamaan erikoisjärjestelyin.
Erilaisia vinkeitä patsaita oli joka paikassa.
Mauri tarjosi maukkaan lounaan keskustan terassilla.
Kuva pipo päässä keskellä kesää piti ottaa Kallion kavereita varten.
Yksi monista vinkeistä kuvatuksista
Tuima tuuli pyyhkii hiekkarantaa


Lähdettiin liikkelle 15.00. Oli kova puskeminen aallonmurtajasta päin maininkeja. Pelkkä iso ylhäällä Minette on täysin ohjauskyvytön. Se pysyttelee tuulessa (piissä), mutta vauhdin saaminen laskeminen alas tuuleen on mahdotonta.
Sitten tuli vaikeuksia. Kardinaalimunaus oli unohtaa selvittää satamassa fokan nostin. Laiva oli tulossa kohti ja vain killuttiin keskellä väylää. Moottorikin tekee tenän, jos joskus yrittää kiskoa sitä vaihde päällä. Siellä on vaijeri, joka lipsahtaa pois paikoiltaan parin mutterin välistä. Lopulta sain koneen käyntiin ja vähän alkuvauhtia, sitten iso alkoi vetää. Tuuli on kevyehköä noin lounaasta. Ollaan rannan tuntumassa. Pilvistä ja kylmää.
Olin etukäteen kysellyt mahdollista satamaa Latvian pohjoisosista, vaikka kalasatamaa. Mazirbe oli sitten sellainen. Ehdimme sinne viime tingassa pimeän kynnyksellä. Ajettiin huonosti merkityn verkon yli. Hyvä kun ei jääty potkurista kiinni. Oltiin kuitenkin onnistuttu saamaan köysisotku ja nostin selväksi. Mutta satamasta ei ollut tietoakaan. Oli sen verran kevyt keli, että jäätiin ankkuriin. Vettä oli pari metriä siinä.

29.6.

Aamulla keli paheni ja tuli äkkilähtö. Kello oli kuuden päälle. Tuuli nousee jo viiteentoista, mutta on meille suosiollinen. Painellaan II fokalla.

8.00 57.46.54
22.28.08

Ps laivan lämpömittari näytti hyytävät yhdeksän astetta. Häpesi niin paljon että hävisi&hajosi.

79,3 mailia
4,1 keskinopeus
perillä Roomassaaressa 18.00.

30.6.

Minetten otsasta tippuu pisaroita. Jokainen tuntee toisensa kuin Allirahun kivet. Lähettävät toisensa matkaan kun kevyt tuulenpoikanen isompansa. Kolina seuraa toistaan, rahina rahinaa, kitinä narinaa. Monta kietä kertoa jatkuva liike: lihasten, vanttien, nostimien pauke omalla rumpukalvollaan. Yritä siinä nukkua, kun kylmä pisara nostaa aallokon vesilasissa. Etelästä pohjoiseen. Se on juotava kaikki.

Päätimme lähteä Ventspilsistä torstaina ja saapua Kuressaareen lauantain puolella, joten emme pitäneet lähdöllä kiirettä. Silti kunnollinen kamojen tsekkaus ennen lähtöä jäi tekemättä. Päästyämme aallonmurtajan suuaukolle aloimme suunnitella purjeiden nostoa, ja kas, kas, fokan nostin oli punoutunut tuhannen kiemuralle dirkin ympärille. Eikä siinä kaikki. Myös kakkosreivi oli sotkeutunut samaan vyyhteen. Minette oli siis keskellä väylää ohjauskyvyttömänä aallonmurtajan suulla ja tankkeri tulossa kohti. Moottorilla pääsimme juuri ja juuri sivuun.
Ei paljon hymyilyttänyt. Pelkällä isolla kaartaen Latvian rannikkoa pohjoiseen, mutta onneksi oli sivumyötäinen.
Halssia ei voinut vaihtaa reivin lukkiutumisesta johtuen, joten yritimme tehdä keksistä, puukosta ja ilmastointiteipistä viritelmän jolla sahata reivi poikki. Ei onnistunut. Seuraavaksi teimme dirkille jatkoköyden, jolla saimme isoa jonkin verran alas. Se auttoi. Yletimme juuri ja juuri purkamaan sotkun.
Latvialainen "kalastussatama" ei tarjonnut minkäänlaista suojaa ja ehdimme jo pohtia jatkaisimmeko suoraan Kuresaareen, mutta päätimme jäädä ankkuriin hyvän etäisyyden päähän rannasta. Syvää kaksi metriä! Hiekkapohja kuitenkin piti ja nukuimme hyvin.
Aamukuudelta tuuli oli yltynyt jo niin voimakkaaksi, että Petri katsoi parhaaksi nostaa purjeet ja lähteä välittömästi. tuuli oli todella hyvä, mutta kurssia oli vaikea pitää Sörveskärin aukon aiheuttamien maininkien takia. Kiintopisteeksi tulikin Allirahun karikoista varoittava loisto, koska merikortissa mainittuja itä -ja länsiviittoja ei ollut. Vanhasta muistista päätimme mennä mahdollisimman kaukaa Abrukan pitkälle selälle ulottuvia karikoita ja jouduimme rypistämään liikaa. Aivan liikaa.
Edelleen vanhasta kokemuksesta tiesimme, että Väike-Tulpe saaren kiertäminen on yhtä tuskaa. Mutta se on pakko tehdä päästäkseen sisääntuloväylälle. Väike-Tulpe saaren ympärillä on myös pahoja karikoita, ja sataman nosturit ja mastot olivat houkuttelevan lähellä. Sellainen on ihmisluonto, että kun satama on lähellä, niin on houkuttelevaa ajatella olevansa väylällä. Olisi pitänyt uskaltautua lähemmäs Abruka-armollisampaa. Olimme jo ehtineet onnitella toisiamme onnistuneesta purjehduksesta, mutta samalla muistuttaneet ettemme ole vielä laiturissa kiinni. Sitten alkoi tapahtual. Kuului ja tuntui kesän perinteinen luontoääni: klonk, pum, pam. Karikko oli laaja, mutta koska olimme tulleet liki vastatuuleen mitään järkyttävää ei syntynyt; tässä täytyy myös kiittää moottoria. Otimme kurssin selvästi lännemmäksi, mutta sitäkin enemmän etelään.
Väike-Tulpa saar ei kuitenkaan hellittänyt. Kuin merten syvänteistä nouseva Leviathan se levitti tiellemme uuden karikon. Kunnon jysäys toisensa perään ja miehistö oli kypsä lähestymään Abrukaa.
Vielä kerran kurssi kohti sataman nostureja ja sammalla viimeinen pamaus. Edelleen lähemmäksi Abrukaa ja vihdoin horisontissa länsiviitta, joka varoittaa että itäpuolella "saattaa" olla karikoita. Vihdoin olemme väylällä, ja Petri kiipeää lämimärälle kannella laskemaan fokkaa. Takaisin tullessaan tulee liukastuminen, ja Petri hieman nojaa jalallaan peräsimen pinnaan. Pinna sanoo ruks. Tässä siis olemme: näköetäisyydellä satamasta ohjauskyvyttömänä karikkoisilla vesillä. Onneksi peräsin ei vioittunut liian pahasti, joten moottorilla pääsimme lopulta satamaan. On vaikea sanoa millä reissulla moottorista olisi ollut vastaavaa hyötyä (kirjoitti Pekka).

Mauri ja Petri


Ps. vai vähän nojasi. Romahdin koko painolla pinnan päälle. Selän ylitys oli muuten lentotuulta ja maininkisurffeja (isot). Abrukan aukkoa lähestyttäessä tuuli kävi ehkä 18 m/s. Ison ja moottorin yhteispelillä etenimme, siten että motti välillä haukkoi happea. Motin kanssa oli muuten koko ajan katastrofi, kun vaihdevaijeri karkasi hahlostaan. Käynnistäminen onnistui vain laittamalla virityksen takaisin paikoillee.

3.7.

Kaikki tökki. Rahoja piti odotella. Pinnan korjaus epäonnistui. Tein viritelmän. Mulle myytiin purjeteippinä kelvotonta kamaa. Hankin letkun pilssin tyhjennykseen, mutta pumppu taas ei jaksanut. Pekka lähti. Nalle tuli (Maurin miehistöksi). Eilen oli juhlat Selinalla. Tulin lopulta aika maaniseen tilaan melkoisen seilissä. Näin unta mahdottomasta navigoinnista. Oikeastaan en ollut päässyt edes vuoteeseen asti, kunnes kylmä herätti.
Ajettelin lähteä tänään, kun satamamaksut on korkeita. Lähteminen on ollut jo pitkään mielessä, mutta kun on ollut niitä esteitä. Lähdin vielä lettukesteihin, jotka tietysti venyivät aivan liian myöhään. Lopulta veneessä melkein pinna paloi.
Piia, Mauri, Pekka ja Petri Selinalla


4.7.

Lähdin 5.00. Ei huvittanut nousta ennen sateen loppumista. Jään ankkuriin noin 6.30 ennen Abrukan käännöstä, josta saan jonkinlaisen purjekurssin. 7.20 käännös. Purjeilla ei pitkälle pötkitä. Vähän alussa ja vähän lopussa. Viron merivalvepojat tekevät joitain turhia kysymyksiä. Olen jotenkin niin sekavassa tilassa, etten ole keksiä mitään sanottavaa. Armoton on mororointi Virtsuun saakka. Puolen päivän aikaan Selina saa mut kiinni paikassa, jossa matalikot on juuri suurella vaivalla saatu kierrettyä. Minulle ojennetaan keksillä pussukka, jossa on pari Saku tumea (joista toinen räjähtää), omppu keripukkiin, keksiä ja marmelaatia. 14 tunnin reissun jälkeen jään ankkuriin lähelle Virtsua. Täällä on ranta parempi kuin Saarenmaan rannassa, ja plägä. Lähden kumpparilla maihin. Matka Selinalle osoittautuu kuitenkin liian pitkäksi, joten rantaudun. Terävät kivet. Seudulle tyypillinen rantaruoikko. Saan hienoja kuvia, mutta kaikki polut päättyvät pihoihin. Kiertoreitti on melkein läpipääsemätön rämeikkö. Muttei mulle.

5.7.

Herään majakkaa vastapäätä aurinkoon. Laitan shortsit päälle ja läpsyttelen kumiveneellä vielä Virtsuun viime hetken ostoksille. Täällä on kaunista ja näkökulma eri kuin yhteysaluslaiturin viereisillä vierasvenepaikoilla, jossa Maurikin on. Hinta on muuten vakiot 250 kr, juuri sillä hinnalla saan lonkerolaatikon. Kumiveneeseen tulee reikä.
Lähden 10.30, kun useita purjeita suunnistaa samaan suuntaan. Navigointi ei näin ollen ole vaikeaa. Alkupätkä on kohtalaisesti merkittykin. Makoinen itätuuli ryydittää matkaa. Otan paidan pois ja juon olutta. Menen pilvenreunan vetäytymisen tahtiin. Aurinko ja Minette voittavat aina. Yksi kilpasiskokin on hitaampi, kunnes se selvästi käynnistää koneen. Vaihdan jennuun, mutta tuuli yltyy uudestaan, jolloin puhuu tykki...fokka. Heltermaan lossin kohdalla tuuli kääntyy pohjoisemmaksi ja yltyy. Ystävällisiä keppejä ei löydy, joten en ole uskaltaa jatkaa. Laiva lopulta paljastaa väylän, mutta kun Mauri lupailee puhelimitse 15 m/s, lasken purjeet. Kiviä joka puolella. Venäläinen (NL) kartan kopio on vaikea seurata, kun longitudit on poikkeavasti merkitty. Keppejä harvakseen. Kierrän Vormsin kivikkoa uskaltaakseni lähestyä saaren suojaa. Vain se longitudi. Isoveli neuvoo - suoraan koilliseen ja ankkuriin. Aika suoraan pohoiseen kylläkin kamalalla pärskeellä tuulen ollessa yltymässä. Haluan ankkurin hyvin lähelle saarta. Pohja näkyy, koukku alas n. 19.15.
Maileja tullut 26 ja intialainen sikanauta uppoaa kokonaan. Saan vasta aamulla unta.

6.7.

Kunnes kolahtaa kerran oikein ilkeästi. Seuralainen, jolle on tullut koneongelmia, kysyy, en kai vain aio tuohon säähän, kun kerran nostan ankkuria. En tosiaankaan. Annan ajelehtia vähän ja lasken uuteen paikkaan. Ei voi kai tehdä mitään, kun tuuli ulvoo, ja sen verran pohjoisen kantilta, ettei Suomeen pääse. Puuskissa tuulee melkein hiukset päästä. Se on nyt hieman lännempää ja pääsee niemen editse päälle. Maininkisuoja vielä jotenkin on. Haaveet itse saareen pääsemiseksi käyvät ohkaisemmiksi. Naapuri lähtee. Huomaan hukanneeni oviluukun toisen puoliskon. Kiristän vanttiruuveja pikku vinkistä: eilen meni Lehtmassa yksi masto. Yksi o ruuvi on rikki eikä kiristy. Onneksi on vähän lämpimämpi. Olen kuittaillut univelkoja. Ps. bensan saaminen on tehty Virossa extra hankalaksi. He kai ei tartte. Uskallan lopulta itse saareen. Kävelen pitkiä pätkiä paljasjaloin. On metsää ja niittyjä. Näen muutamia taloja. Se riittää kyläksi, muttei liene Saxby, sillä tie vie kaakkoon. Saari on mainio, tyypilliseen tapaan loputonta tietä eikä "mitään".
Tuuli on iltasella tyyntynyt, eikä huvittaisi odotella aamun mahdollisia kolinoita. Maurilta on tulossa koordinaatteja oikopolkuun.

07.07.07

Viime vuodesta ei jäänyt
hylynkappaleita enempää
viime vuosista jäi
hiertyneitä kiviä
kaikki liikkuu
liesi ja soppakattila sen mukana
ajatusten muutamat sattumat
tihkuu, tuuli kuolee
soittaakseen uutta kieltä

Lähden 03.15. Saan vetävät koillistuulen jäänteet ja seuraan Maurin viitoittamaa tietä. Oleellisin osa sitä ovat koordinaatit 59.02.77
22.56.45,
missä sijaitsee, merikarkki ja etelä, pohjoiskeppi rajaamassa laajaa karikkoa. Onnistun mainiosti, tosin otan hieman liian korkealta. Sitten vain suora kurssi Lehtmaan, jonne saavun 7.00. Neuvostoliitto lahoaa ja repeää käsiin. On aika taas siiryä mammuttimittakaavaiselle Itämeren kortille. 15,8 mailia. Kun saavun Selinaan, joudun keskelle hoitotoimenpiteitä, kun sokeritautipotilas on ehtinyt vaipua miltei koomaan. Illalla olen vielä lähdössä illanviettoon naapuriveneen porukan matkassa, mutta tulen katumapäälle.
22.00 päätän lähteä, kun puhaltaa luoteistuuli, melko heikosti, mutta lupaavasti. Gps: ään Maurin avulla löydettiin Hankoon tähtäyspiste. Mauri auttoi kovasti myös asentamalla syyrpuurin mantookin kuntoon ja saamalla prutkun stongan kiristettyä. Tulee vaan mieleen, miten olenkaan tähän asti purjehtinut ilman isoveljeä joka satamassa?
Tähänastinen koordinaattitehtailu puhelimitse alkaa olla jo aika hupaisaa.
Tuuli on alkuun kohtalainen ja kiidättää Minetteä. Ilo loppuu kuitenkin lyhyeen jo yöksi. Yritän päivystää piissä: otan makuupussi ulos ja käperryn istuinkaukaloon. Laitan fikkarin puomin päähän killimaan. Olen yön jäljiltä aivan kohmeessa. Keitän teetä ja pidän lieden molempia levyjä päällä lämpiäkseni...
Aurinko ei tahdo lämmittää, eikä tahdo tuulla. Lopulta lämmittää, muttei sittenkään tuule. Kun syntyy pikku vire idästä, näen isompien, aamulla Lehtmasta lähteneiden ajavan tylysti ohi. Kun olen maannut piissä unenpöpperöisenä, luotan Gps:ään, johon on nyt asetettu mene-toiminto. Eli sen pitäisi näyttää aina kurssi toivottuun kohteeseen. Alan vain nyt ihmetellä, miten etäisyys alkaakin KASVAA! Teen tavanomaisen paikanmäärityksen; koneellakin on heikkoutensa. Se on tyytyväinen oikeaan kurssiin, VAIKKA OLISI VASTAINENKIN. Onneksi en liikkunut pitkään enkä kovaa. Kovaa en koskaan, ja koko päivän päätteeksi olen päässyt vasta vilkasliikenteisten laivaväylien keskelle. Syön aina välillä, sillä keli sallii sen. Kulutan bensaa tunnin ajoon. Aivan oikein arvelen että tuuli voisi sitten jo piristyä. Kyllä, mutta vain hetkeksi. Lopulta saan Genoan yksin vetämään paria solmua, ja koko kaluston nippa nappa kolmea. Vasta illan suussa tulee vauhtia. Olen silloin jo nukahdellut pinnaan uupumuksesta. Alkaa vielä uuvuttava Hankoon lähestyminen. Gps:n osoittama paikka on epäilemättä Hangon suulla. Mutta missä? Otan asian liiankin yliolkaisesti. Valot alkavat tuikkia ikään kuin väylää näyttäen. Tämä olisi se tuttu. Näinköhän? Heti alkuun näyttää olevan tarvetta kryssiin. On pakko lopulta vaihtaa tykkifokkaan. Tuuli taas oikuttelee. Vetää niin tai näin. Pinna osoittaa taas huolestuttavia murtumisen merkkejä, kun kryssille ominaiseen tapaan välillä myös nostan ja väännän sitä. Luoviminen on Minetten heikkous. Mitä pitemmälle etenen, sitä epämääräisemmäksi käy valojen meri. Etäisyyksistä ei ole pienintäkään hajua.

Viimein todellisuus paljastuu möhkälemäisten, petomaisten isojen karien muodossa. Kaupunki siintää niiden takana. Purjehdin vaistolla niiden lomasta: kuulostellen, katsellen hämärän ja pimeän rajaa. Ilkeä ruletti toistuu. On vain näitä outoja, hypnoottisia valoja, ovatko ne kaupungin vai alitajunnan leimahduksia? Mikä on tämä matka lähellä äärettömyyttä, ääreishermoston hanko, tarrautuminen ulommaiseen kiveen viimeisillä voimillaan.

Vihdoin luotan sen verran näkymään, että uskon todella lähestyväni satamaa. Saan koneen päälle, se käy vain hetken. Purjeet ylös... sitten tulee merivartiosto valonheittäjineen: siinäkö on se kaivattu ja etsitty.
"Ei käy, passintarkastus on tuolla". "Ai missä, näyttäkää", vastaan.
Pyytävät seuraamaan. En pysty luovimaan vastatuuleen, tai pystyn, omalla vauhdillani. Kyllästyvät pian, kun "siihen menee niin paljon aikaa". TIETÄISIVÄTPÄ AJASTA. Ohjataan bensiksen eteen ja kuulustellaan. Passi tarkastetaan moneen kertaan, miehistö puhallutetaan, virkailijaa juoksee kuin pipoa. Heidän on lopulta pakko myöntää, etten ole tehnyt mitään muuta laitonta, kuin purjehtinut valoitta. Kuinka huvikseen kryssinkään valoitta Hangon sataman yössä pinna rikki.
Isoveli oli kutsunut apua, keitti rommitotit, muttei ollut huumoripäällä. Tärisin kieltämättä hieman, melkein shokissa.
Olisin suorituksen jälkeen hullujen kirjoissa, melkein, ainakin broidin mielestä. Ainakin olin niin väsynyt, etten pystynyt kunnolla nukkumaan, vene myllerryksessä. Saattaisi olla vähän aikaa ihan purjehtimatta. Ja pelätä jälkikäteen. SITTEN KUN ON SIIHEN VARAA.
Minette paapuurin "kyökin" puolelta
Mitä kaikkea Ventspilsin beachillä ei saa tehdä
Aallonmurtajan lähestymisen jälkeen vaikeudet alkoivat
Näkymä ahterista
Pekka selvin päin
Minette ankkurissa
Ryövärisaaren maisemia
Niilo ja Elmeri kukkulan huipulla


9.7.

Jätän Hangon. Jälleen saan isoveljeltä apua pinnan korjaamisessa. Jostain löytyy alumiininen putki, jonka pitäisi kestää. Metallicoin Tvärminneen hirveässä ruuhkassa. Siellä lahdella tömähdän matalikkoon. Kaikin hyväksi havaituin keinoin irrottauduin. Sain veneen tosi hyvin neljästä paikkaa kiinni. Tuli outo olo. Minette kulki raskaasti, kuin olisi ollut uppoamaisillaan. Pilssissä ei kuitenkaan ollut vettä. Sen täytyi olla psykologista. Matka Lehtmasta 61,8 n/m.

12.7.

Vene-elämä on vimmaisaa ja loputonta järjestelyä, jonka palkontona on ainoastaan muutama neliösentti tilaa, jonka välttämättä elämiseen tarvitaan.
Tultiin Elmerin ja Niilon kanssa junalla Lappohjaan. VR:n ystävällinen tervehdys lapsiperheille on 18 euron kuljetusmaksu fillareille, joka vastaa kuusinkertaista matkalipun hintaa. Olemme kuitenkin leppoisassa Tvärminnessä, josta ei tee mieli edes heti lähteä. Kunhan ette pojat tappele!

13.7.

Meitä aletaan jo kohteliaasti hätistellä, sillä sukeltajien vyöry on valtaamassa sataman laiturin. Toinen liikehdintä kävi illalla, kun pölyttyneet tutkijat tempaisivat itsensä lenkille paikalliselta tutkimusasemalta.
Byxholm onkin Böxholm; täysin käsittämätöntä. Siis se saunasaari, jota ei viimeksi löydetty. Parissa tunnissa (12.00) olemme täällä grillaamassa makkaraa. Pojat pyydystelee kaloja haavilla. On kaunis päivä heikolla koillistuulella. Navigointi on kehnoa.
Pääsemme loistavaan saunaan, jota jokainen itse puilla lämmittää (ilmaiseksi). Saarella alkaa vain olla tungosta, joten ei huvita jäädä. Osin purjein sivuutamme Modermaganin. Tekee mieli hiiviskellä ulommas ja etsiä omaa saarta. Etenen varoen koneella, mutta ilman tulosta, sillä joka saareen on kielletty pääsy. Ulkoväylän tuntumassa loppuu bensa. Nostan ison ja lähestyn Stora rävarnia, jonka varmistan GPS: llä. Ison kanssa päästään hentoiseen suojaan. Lasken ankkurin, mutta köysi ei ihan riitä. Uin rantaan kiinnittämään köyden ja pääsen aika hyvin keulassa riippuvan köyden avulla ylös. Aivan rantaan ei kiinnitystä saa, siksi kivistä on. N. 19.00-22.

HUOM. KUVAT OVAT LIEVÄSSÄ EPÄJÄRJESTYKSESSÄ TEKNIIKAN TAKIA, JOKA ON SUORAAN, SANONKO MISTÄ

14.7.

Suuri Ryövärisaari tulee kierrettyä, vaikka nyppyläinen onkin. Suuri lätäkkökuvaaja pääsee elementtiinsä. Elmeri huutaa aika paljon mammaa. Kiinnitys on hyvä, vaikka tuuli onkin välillä pohjoisempi (mutteei kova). Vaikka ollaan lähellä, rantaan on mentävä nopeasti tyhjenevällä ja märällä kumeveneellä (MAMMA!). Kun on syöty runsas "paella" ateria, kapua nukuttaa. Niilo on veisuutuulella koko päivän.
Kahdelta päästetään iso valloilleen ja sekaan soppaan. Vastaan tulee Kristiina, Merivuokon sisaralus. GPS on tänäänkin jees, kun aurinko pehmentää myös navigoitsijan pään. Uusien koordinaattien mukaan ollaan jo sangen lähellä määräsatamaa Sandnäsuddia. Elmeri pitää pinnasta.
Kaikkeen kivaan ja sähköön menee leijonan osa rahoista. Elmeri ei enää huuda mammaa, kun alkaa asennuspuuhat. Brassaamatta purjein rantautumisella.

15.7.

Tehtiin parin tunnin pyrähdys Barösundiin. Väylällä käy kiva tuuli ja purjehdimme. Aamu on sateinen, myöhemmin pöpperöinen, muttei enää sada. Suorastaan poutaantuu, kun lähdemme fillarilla. Pojilla
ei ole koko ajan ollut aivan varauksetonta innostusta veneilyyn. Onhan se raskasta, myös heille.

16.7.

Lähden Barösundista U:n muotoiselle lenkille idän kautta laajat karikot kiertäen takaisin länteen ulkoväylää pitkin. Pääsen alun tyylikkäästi isolla. Porkkalanselän länsipäässä kaivan konetta esiin. Se käyttäytyy oudosti: käy vapaalla, mutta kieltäytyy menemästä mihinkään suuntaan. Etsin kuumeisesti manuaalia onnistumatta.
Aika pähkäilyn jälkeen tajuan katsoa potkuriin. Skuutti on monituisilla kierteillä potkurin ympärillä. Lähtee kuitenkin helposti ja matka jatkuu. Alan ulkosaarten systemaattisen kartoituksen Bogaskäristä lähtien., Ekat saaret ovat karikkoisia ja asutettuja. Östra Käldholmille rantaudun. Sen itäpää on syvä ja rannat jyrkät. Tarjoaa jonkinlaisen sw-suojan, mutta mainingit käytät ikävästi. Saan köyden maihin, mutta se kohoaa korkeuksiin ja on nirhautumisvaarassa. Saari on viehättävä, tutumman isosiskonsa vieressä. Siirryn ankkuriin, ja kiikkumisen takia aioin vaihtaa paikkaa. Ankkuri vain on eri mieltä. Olkoon.

17.7.

Ankkuriköydessä on selviä merkkejä ruosteesta. Se on ollut takertuneena hylkyyn tai muuhun romuun. Kierrän l.s. aluetta. Etenen saari saarelta ja löydän paljon mökkejä. Löytyy lopulta Kikanland. Aivan varmasti ennalta tuttu paikka. Hyvä rantautua ja antaa suojaa s ja sw tuulille. Kauniissa saaressa ei ole muuta vikaa kuin erään kesämökin läheisyys.
Tulee pläkä ja lämmin. Lettujen jälkeen kuukahdan. On vaikea uskoa, että on luvattu navakkaa etelätuulta. Käyn viereisissä saarissa kumiveneellä. Nekin ovat ls. aluetta. Kuvaan koko ajan.

18.7.

Lyhyt mutta kiivas puskeminen 13 m/s aaltoja päin. Joudun vielä suunnistamaan kahden karikon välistä. Alkuperäinen matkasuunnitelma jää ja unohtuu, kun pohjoisen kivikot näyttävät niin pahoilta. On hiukan noloa kaivaa GPS esiin. Tämä lienee Stora Rävskär, ja lähestyminen oli ikävää yllätyskivien vuoksi, jotka tosin hyvin näin. Saari tarjoaa korkeutensa vuoksi suojaa lounaiselta, mutta on etelälle täysin suojaton (ainakin nykyinen paikkani). Siis pikkusaari S.R: n vieressä. Paljon rantautumispaikkoja itäpuolella, mutta taas mökin vieressä.

19.7.

Miehistö oli niin leväperäistä, että kun oli aamulla pukenut vastatuulikamppeet päälle, nukahti niille sijoilleen ja heräsi vasta puolelta päivin.
Tuuli oli todellisuudessa jo hyvän matkaa hellittänyt, mutta laguuni, johon samassa saaressa olin siirtynyt ankkuriin vähäisemmän aallokon vuoksi, oli täysin suojaton vallitsevalle tuulelle. Pilvinen sää oli saada luovuttaman, mikä tarkoittaisis betonista kotia ja sisäväylän jyrryyttelyä. Onneksi mieli muuttuu ja löydän Pikku Hermannin aivan sattuman kaupalla. Siitä enemmän tuonnempana.
Kelvotonta miehistöä rangaistaan pilssinpesuvuorolla. Muonat on siirrettävä sinne, sillä kylmälaukusta on tullut lämpölaukku. Lisäksi miehistö pakotetaan nielemään keripukkia vastustava vastenmielinen liemi.
Lilla Herman on nyt lopultakin se löytö. Sijainti on 59.54.04, 23.45.42. Saari on monipuolinen. Ei liian jyrkkiä kallioita, siksi kiva lapsille. Koillispuolella on muutaman luodon rajoittama laguuni. Ranta on kivinen, mutta syvenee nopeasti. Hyvä ankkuroida. Pari maihinnousupaikkaa. Paras suoja sw ja w tuulille. Viereinn saari on luonnonsuojelualuetta.
Paratiisin paratiisillisuus joutuu heti testiin, kun tuuli kääntyy enempi luoteeseen. Ankkuri pitää sittenkin huonosti ja tuuli painaa perää kivikkoon. On siirryttävä toiseen kohtaan, missä ankkuri tuntuu pitävän. Mutta tuuli voi yhä tehdä tepposia.

20.7.

Yritän houkutella kavereita saarelle. Jään siksi "pantiksi" ja lopulta aivan turhaan, sillä "sopivampi" tapaamispaikka on kaukana lännessä. Saan veneen rantaan, mutta joudun siirtämään yhä vielä. Poseidon vie uikkarit. Jokseenkin turhautuneena lähden liikkeelle.
On nimeltä mainitsemattomia kippareita, joka ajavat venettä kuin linjalaivaa. Piiruakaan ei poiketa ja satamat on aikoja sitten päätetty. Veneissä vallitsee sellainen demokratia, että päätökset ovat äkkinäisiä ja arvaamattomia. On turha sopia heidän kanssaan mitään, sillä KOHTAAMISET MERELLÄ eivät merkitse heille suurtakaan. Onhan noita kaveriveneilijöitä pilvin pimein.
Joudun sitten kaatosateeseen rangaistukseksi äreydestäni. Kun on luvattu enimmäkseen poutaa. Viimeksi luvattiin jatkuvaa sadetta, eikä tullut pisaraakaan. Bensatippa loppuu sitten Jussarön jälkeen, eikä tapaamisesta tule mitään. Pienen pähkäilyn jälkeen pelastaudun isolla Rysskärille. suuri, asumaton saari, muttei hirveän sytyttävä.
Suuri ulkosaarten kartoittamisretkeni on mättänyt vastatuulten takia. Tänään olisin saanut paljon aikaan, jos en olisi juossut toisten perässä. Nyt alkaa kyllästyttää koko homma, kun useimmat asiat ovat vaivalloisempia kuin luulisi.

21.7.

On myönnettävä, että parinkymmen vuoden navigoinnin jälkeen harut ja kubbenit menevät yhä sekaisin. Silti mies olisi oikopäätä Atlanttia halkomassa. Opettelen yhä ilmansuuntia. En osaa kuin yhden solmun. Perämoottori on rikki, kun loppuu bensa. Enkä sanottvammin välitä. Taas tuli yksi Haru, jonka tutkin, kuin olisi ensimmäinen. Eilisen kireys on haihtunut, eikäö purjeissa ole liimaa. Olen määränpäästä kahden vaiheilla ja kahdeksi jään. On levää hiukset ja rakkolevää varpaat. Vaain saaret ovat graniittia, tuuli arvoituksia, joihin on oma raapiutunut mielensä sovitettava.
Alkaa kryssi. Tsekkaan Baggön, joka ei ole muuta kuin parkkipaikka. Kryssi on armotonta. Oli Minette siihen tehty tai ei, tai minä, väännetään kuin hullut, koko väylän leveydeltä ja ylikin. Navigointi näin väylällä sujuu ihan hyvin, muttei tarpeeksi. Vastapäätä väylää Pattskäristä kolisee. Inhottavat todellakin näkymättömät kivet. Köli kyllä kestää, mutta kun jauhaa peräsintäkin, se siitä "tuntumalla" navigoinnista ja kivien vaistoamisesta.
Minette kryssii sittenkin. Vinssit vain ovat väärässä paikassa ja purjeet vanhat lerput. On pakko jättää ankkuriin aivan T. saaren suulla. Purjehdus 9.00-23 noin.

22.7.

Kamalaa vehtaamista heikkojen tuulten kanssa aamulla. Poseidon ärsyyntyy vasta, kun alan bensatankkia kolistella. Olin jo vähällä lähteä kävelemään. Puoli päivää tuhraantuu jo ennen T. saarta. Olen melkoisen sippi ja yritän pysyä maissa viikon. Kotipoijulla 16.45.
Huom. kone käy, vaikka bensavipu olisikin "omalle tankille" , ja käyttää isoa. Tulee tosin käymishäiriöitä.

Seilna ja Minette mastosta kuvattuna
Maurin ottama kuva
Joku ulkosaarista
Luultavasti Östra Käldholm


1.8.

Åminneforsista lähtiessäni oli aika nassakka tuuli, jäänteitä myrskystä. Muutenkin on maakrapuiluviikonlopun ainana ollut säitä, joita ei ole tarvinnut menettää.
Konettelen Tammisaareen bunkraamaan. Loppumatkalla tuulta saa vähän maistaa purjein. Sivuutan Hestö Busön, ja alan etsiä kivaa saarta.
Granskärin ja kaverin tutkin. Maihin ei pääse, mutta kovain ihmeellisiä eivät ole. Vanha maininki kiikuttaa, joten jatkan vielä viereiseen Trelänningiin, joka jäi viime reissulla saavuttamatta. Kiikuttaa täälläkin, mutta vähemmän. Tuuli kuolee pois.

2.8.

On helppo sanoa. Ei kuolekaan. Joskus sanotaan kiiks kaaks. Aamun puhuri nostattaa etelästä kiertäen paljon mielenkiintoisemman sirkuksen. Taikinaa vaivataan; ylös, alas ja reunoja ympäri. Sellainen yö. Puuttuisi vain naps: keulaköysi mennyttä.
Sellainen on ollut koko kesä, rauhaton taikina. Pahinta on, että lämpötila on yhtäkkiä voinut painua kymmenen tienoille. Ei huvita. Olisiko nyt vihdoin parannusta tiedossa? Trelänning ei siis suojaa, jos tuuli kääntyy etelämmäs. Luonnoltaan se on aika kiva, mutta aamulla on huono valo kuvaamiseen. Uskaltaudun kiertämään karikkoja tuulen puolelta (11 m/s), sillä kortin mukaan se on turvallisinta, vaikka näyttää pahalta.
Löytyy Björkskär 59.50.62, 23.24.13.
Ulkosaariston paras löytö. Suoja sw ja s -tuulilta, jopa e. Saarella on paljon katsottavaa. Ranta on syvä. Piisamit (vaiko saukot) pitävät seuraa. Tällä, kuten eilisen saarellakin, on T. saaren kansallispuiston läpyskät. Ei saisi tehdä notskia tai telttailla. Mitäpä notskista, kunhan ei tee sitä kalliolle.
Chili con carne porsaan jälkeen nukun puoli tuntia. Lievä huppeli väistyy.
Mikä siinä on, kun paratiisistakin pitää lähteä. Odotin kai saavani kuvia. Uutta ihannesaartapa ei löydy.
Köröttelin luonnonsuojelualueen läpi vain tuhlaten bensaa. Kaiken kiertelyn ja kaartelun jälkeen on vaikea löytää edes GPS:n avulla pikku paskaa, johon lopulta rantaudun. Tiedän vain, että olen lähellä Algloa. Saarten kartoitus onkin käytännössä tehty, sillä väliin jää vain Busön itäpuolinen luonnonsuojelualue.

3.8.

Inkoo on pakko unohtaa, kun alkaa puhaltaa kaakkoistuuli. Hätäsatama on sitten Baggö, josta aion kävellä.

4.8.

Ei sitten tarvinnutkaan kävellä: sain liftin. Sukuloimisen jälkeen palataan jo illalla poikien kanssa veneelle. Tarkoituksena on nyt löytää äkkiä yöpymispaikka. Päädytään Nålsön rantaan.

5.8.

Aamu on lämmin. Tehdään ensivisiitti Jussaröhön, joka siis nykyään ei ole enää sotilasaluetta (kuin osin). Tunkua oli. Saarelta saa (jos on rahaa) hodareita ja pitsaa. Tietenkin. Hodarin myyjä mainostaa minikokoista ilmatyynyalustaan. Lisää meteliä saaristoon.
Suuresta saaresta puolet on l.s. aluetta. Luontopolkuja on kolmea eri pituutta. Käveltiin se lyhin, mikä jo riitti vakuuttamaan hieonoista aarniometsistä.
Palataan iltapäivällä tuttuun Björkskäriin. Isommalla saarella on valloittajia, joten lähestytään Niilon kanssa (Elmerin nukkuessa) pienempää. Vasta kolmannella yrityksellä ankkuri pitää.
Rysskär
Jussarössä on luonnontilaisia alueita
Petäjä


7.8.

Vietetään saaressa sitä ainoaa kesää mitä voi. Selina tulee ja Niilo pääsee leikkimään Eevan kanssa. Saaressa on valtava uroshirvi, joka on kierrettävä kaukaa. On ollut kivaa, mutta olen saanut aurinkoa ehkä liikaakin. Päästään myötiksessä Lappohjaan, josta lähdemme vähäksi aikaa pois.
Udun jälkeen tuli helle, Björkskär
Eeva, Niilo ja Elmeri leikkimässä


8.8

Piti toipua kokonainan vuorokausi auringonpistoksesta ja todennäköisestä nestehukasta. Saavuin Lappohjaan kuudelta ja lähdin saman tien. Ilman dramatiikkaa; ei ollutkaan vihaisia moottoriveneilijöitä, joiden elintilaa Minette uhkaa. Puskettiin sitten navakkaa koillistuulta vastaan koneella pari tuntia Högholmin, Ramsholmenin kaverin, eteen ankkuriin. On ollut lievää veneilyväsymystä, joka kyllä laimenee pahoivoinnin väistyttyä. Koulujen alkaminen tosin tietää paluuta rutiiniin, joka ei pidempiä veneretkiä edes suo. Lämmintä.

9.8.

Bensa loppuu siltojen välissä! Onneksi siltavahti on leppoisalla tuulella. Osin purjehtien saavun Å. forsiin ennen puoltapäivää. Olen taas simahtamaisillani. Nukuin aika huonosti ja on tosi kuuma.

2.11.

Minette nousi ylös. Painoi muuten 1500 kg, paljon enemmän, mitä yritin huijata. Tavallinen kuorma-auton nostin jaksoi juuri ja juuri. On lämmin ja aurinkoista, mutta talvea on luvattu. Maksoi 50 euroa. Joku hölmö oli jättänyt trailerin mun paikalle.

·