Aegir uinui kenties vuosikaudet kaikkien muiden paitsi ampiaisten hylkäämänä Kivenlahden takapihalla. Kunnes viime kesänä olimme Siljan kanssa menossa uimaan ja Aegir iski meille silmää.

Mikään ei ole ihan sitä miltä näyttää...olin varma että tämä neitokainen oli vain pienen ehostuksen tarpeessa. Mutta mikä projekti siitä tulikaan! Saatiin kyllä työt hyvälle alulle jo heinäkuussa 2010, eikä aikaakaan, kun vene elikkä Jahti kiilteli jo ulko-osiltaan ja olimme oppineet tulemaan toimeen ampiaisten kanssa. Lopulta ne saivat häädön rapsutusoperaation yhteydessä, missä sisätilojen vanhat lakat saivat kyytiä.

Uudessa uljaammassa olemuksessaan Aegir sai kajuuttaansa punahohtoisen sävyn. Eikä puhettakaan asennuksista! En ole luonnostani asentajatyyppiä alkuunkaan, mutta motivaation iskiessä pystyn ihmeisiin. Ja suurta unelmaa toteutettaessa pystyn vaikka mahdottomaan.

Eli vaikkapa uuden vessan asennukseen, sähkötöihin ja perämoottoritelineen virittelemiseen. Puksprööttikin on puks pröötattu kolmella viiden millin rosteripultilla kiinni, kun edellinen irtosi heti muksahdettuaan laituriin.

Ensipurjehdus on nyt tehty. Pinnassa saa hurjan, aivan uudenlaisen tunteen jämäkästä ja määrätietoisesta aluksesta, joka menee eikä meinaa. Tosin myös laituria päin ja peruutettaessa mihin tuuli vie...arvaamattoman neidon lailla. On siksi perusteellisesti tutustuttava uudenlaisiin ominaisuuksiin, jotka ovat todella kuin toiselta planeetalta verrattuna edelliseen veneeseen Minetteen, joka ei ollut inkkarikanoottia pidempi.

Petri